Offseason Signatures – Joulukuun kooste
EDIT 2.1.2024: Joulukuun viimeisten päivien sopimukset lisätty kommenteista taulukkoon, ja poistettu Europlayers lähteenä Wrightin sopimuksesta, sillä Butchers julkaisi sen myös itse.
Receiveritkin ovat saaneet kinkut syötyä ja vuosi 2023 lähenee loppuaan. Lokakuun lopun ensimmäisten rosteriversioiden jälkeen Seinäjoki Crocodiles ja Kuopio Steelers ovat julkaisseet määrällisesti eniten uusia sopimuksia.
Crocodilesin osalta joulukuu toi tullessaan useita jatkosopimuksia, muutaman uuden tulokkaan divisioonista sekä ruotsalaisen päävalmentajan Chirstian Wrangstålin. Jatkosopimusten myötä etenkin laitahyökkääjäosasto alkaa olla syvyydeltään viime vuoden mitoissa.
Steelersin tekemien jatkosopimusten lisäksi joulukuulta on syytä nostaa esiin joukkueen puolustuksen takakentän vahvistuminen Jonah Choatella ja Akseli Syrjäsellä.
Helsinki Roosters hankki joulukuussa amerikkaisvahvistukset puolustuksen koordinaattorin ja laitahyökkääjän paikoille. WR Bryce Nunnely on varmasti tärkeä osa Ambro Urjanssonin ympärille rakennettavassa Roosters-hyökkäyksessä. Roosters singnasi joulukuussa myös kovan vahvistuksen takakentälleen, kun Roni Laine liittyy punaisiin.
Hallitseva Suomen mestari Porvoon Butchers julkaisi joulukuussa kovan vahvistuksen linebacker-osastolleen. Vuoden 2022 Vaahteraliigan parhaana puolustajana ja vuoden 2023 ELF:n parhaana puolustuksen tulokaspelaajana palkittu Timi Nuikka (artikkelikuvassa) palaa teurastajien paitaan. Europlayers-sivuston mukaan Porvoo olisi tehnyt jatkosopimuksen myös Zach Wrightin kanssa.
Crusadersin osalta joulukuun uutinen on, että joukkue vaihtaa nimeään United Newland Crusadersista Lohja Crusadersiksi. Marraskuussa joukkue haali kaksi kovaa vahvistusta takakentälleen, mutta tämän jälkeen uusia sopimuksia ei ole julkaistu.
Myöskään Wasa Royalsin ja Helsinki Wolverinesin toimesta uusista sopimuksista ei ole joulukuussa kuultu.
Joukkue | Marraskuu | Joulukuu |
Seinäjoki Crocodiles | (U17) Roope Takamaa (U17) Seeti Korpi (U17) Joona Sarvikas (U17) Elias Heino (U17) Aatu Koliini (U17) Eemil Vainiopää (U17) Iiro Asp LB Oskari Tapola LB/DB Arttu Tapola | HC Christian Wrangstål OL Samuel Leppänen WR Joel Särkelä WR Janne Särkelä DB Panu Huttu WR / QB Arttu Heikkilä WR Erkki Ojala WR Jaakko Kasari DB Eemeli Tuovinen DB Teemu Pajuranta OL Miro Stenroos OL Miguel Mäkinen |
Kuopio Steelers | OL Basil Weber OL Otto Mäkinen OL Simo Ovaskainen DB Lars Steffen RB Marnol Raudver WR Olli Salmela LB Kalle Salonen DL Mikael Kuusisto OL Riku Pusenius DB Mario Siitonen DL Tomi Ropponen DL Roope Ruokolainen DL Lauri Saastamoinen OL Elmeri Saastamoinen | QB Josh Taylor WR Austin Brock LB Toni Tuppurainen LB Tatu Kaikkonen TE Iiro Paakki TE Ville Lindsten DB Akseli Syrjänen WR Mathias Suutari RB Isaak Marshall RB Casper Bakker QB Johan Rabin LB Niilo Jumpponen DB Jonah Choate WR Noah Choate WR Nicolas Kuikka WR Matias Hyytiäinen |
Helsinki Roosters | QB Ambro Urjansson | DC Michael Wood WR Bryce Nunnelly DB Roni Laine RB Ethan Greenfied DE Dan Gilroy |
Porvoon Butchers | LB Timi Nuikka DB Zach Wright WR Mikko Seppänen | |
Lohja Crusaders | DB Eric Irwin DB Arttu Ketonen | |
Wasa Royals | ||
Helsinki Wolverines | WR Sampo Viinamäki |
Artikkelikuvan lähde: SAJL:n kuvapankki
Roostersille nyt myös jenķki-runningback:
https://www.instagram.com/p/C1bfBVUtqRH/?igsh=MzRlODBiNWFlZA==
Ja Steelersin vuoro paukuttaa jenkkivahvistusten nimiä:
https://steelers.fi/pelaajajulkistuksia-kaksi-amerikkalaisvahvistusta-steelersiin/
Seppänen jatkaa Porvoossa:
https://www.instagram.com/p/C1bhCC8IPlH/?igsh=MzRlODBiNWFlZA==
Roostersilta kiinnitys myös puolustukseen:
https://www.instagram.com/p/C1b99UsNV6o/?igsh=MzRlODBiNWFlZA==
Tammikuun puolella:
RJ Long jatkaa Crusadersissa: https://www.instagram.com/p/C1mwFzHtAKi/
Carlton Martial Steelersin linebackeriksi: https://steelers.fi/steelers-jatkaa-amerikkalaiskiinnityksiaan-kovan-tason-tukimiehella/
No nyt on mielenkiintoinen siirto: Juhani Koivumäki Roostersiin! Piti kalenterista tarkistaa ettei oo 1.4. 😁