Kakkosen Pohjoislohkossa kärkimatsi: Nordmen vs Jaguars
Kakkosdivisioonan Pohjoislohkon kärkimatsi pelataan Rovaniemellä, kun Jaguars matkustaa napapiirille Nordmenin vieraaksi. Nordmen on voittanut kesän kaikki ottelunsa. Jaguars puolestaan hävisi joukkueiden edellisen keskinäisen kohtaaamisen 9-22, mutta on sitä lukuunottamatta voittanut muut ottelunsa.
Jaguars on saamassa Pohjoisen matkalle ison rosterin. Alkukaudesta hyvin pelannut laitahyökkääjä Atte Peltola suuntaa kohti vaihto-oppilasvuotta, mutta muita merkittäviä poissaoloja ei keskisuomalaisilla ole. Nordmenilla on kotiottelussaan todennäköisesti käytössään vielä viime kohtaamista laajempi kokoonpano.
Joukkueiden edellisessä taistelussa puolustukset olivat vahvoilla. Jaguars-puolustus piti Nordmenin hyökkäyksen kymmenessä pisteessä. Rovaniemen puolustus laittoi kuitenkin vielä paremmaksi päästämällä yhdeksän pistettä ja tekemällä kaksi touchdownia.
Mikäli Jaguars haluaa voittaa Rovaniemellä vastaaviin pallonmenetyksiin ei ole Susivoudin kentällä varaa.
Lohkon toisessa ottelussa kohtaavat viime kierroksella isot tappiot kärsineet Goats ja Fishcocks. Goatsilla oli viime viikolla haasteita kokoonpanon ja puolustuspelinsä kanssa Jaguarsia vastaan. Fishcocks sortui puolestaan isoihin virheisiin hyökkäyspelissään Nordmenia vastaan. Mikäli Fishcocks välttää jatkuvat pallonmenetykset on se kuitenkin selvä suosikki tässä kohtaamisessa.
B-lohkossa yksi ottelu
Etelän lohkossa nähtiin viime viikonloppuna vallankumous, kun Cowboys onnistui kaatamaan ECG:n tiukassa ottelussa 7-2. Keskinäisessä vertailussa Cowboys sijoittuu ECG:n yläpuolelle, kunhan joukkue hoitaa kunnialla viimeisen ottelunsa Falconsia vastaan 30.7.
Tulevana viikonloppuna pelataan kuitenkin vain Trojansin ja Falconsin välillä. Ensimmäisellä kierroksella Trojans kaatoi Falconsin 6-33. Hyvinkääläiset ovat tehneet kauden neljässä ottelussaan ainoastaan 12 pistettä, eikä Turussakaan tule olemaan helppoa, sillä Trojans laittoi edellisessä ottelussaan Cowboysin tiukoille taipuen vain 14-12.
Artikkelin kuva: Ismo Karttunen Photography
