Miesten divari Nostot

Ykkönen käyntiin 23.5. – Ennakkosuosikit Bulldogs ja Northern Lights kohtaavat avauskierroksen sunnuntaina

Miesten ykkösdivisioona käynnistyy lauantaina 23.5. kun Pirkkala Spartans isännöi Jyväskylä Jaguarsia. Spartans on uudistunut valmennuksen osalta, kun Toni Uusitalo siirtyi syrjään. Päävalmentajana toimii nyt Aleksi Siirtola ja hyökkäystä koordinoi keskushyökkääjän tontilta tuttu Tomi Mäkinen. Spartansin perusperiaate säilynee kuitenkin samana kuin ennenkin. Joukkue luottaa suomalaisiin pelaajiin, eikä lähde kilpavarusteluun haalimalla ulkomaalaispelaajia riveihinsä.

Spartans luottaa kotimaiseen runkoonsa. Joukkueen tavaramerkkejä on ollut vahva puolustus- ja linjapelaaminen. Kuva: Laura Helminen

Myös viime kaudella loukkaantumisista kärsinyt Jaguars on uudistunut. Joukkueen päävalmentajaksi on kiinnitetty ykkösdivisioonakentiltä hyvin tuttu Jerell “JJ” Jones. Pelinrakentajan paikalla Jack Brillin korvaa Maryville Collegessa (NCAA Division III) pelannut Bryson Rollins. Myös viime kaudella kapeaksi jäänyt puolustus on vahvistunut, mikä nostanee Jyväskylän osakkeita tulevaa kautta ajatellen. Riittääkö se fyysistä Spartans-hyökkäystä vastaan? Tämä ja muut kysymykset saavat vastauksen, kun ykkösdivarin kauden avausmatsi potkaistaan käyntiin Pirkkalassa klo 14.00.

Viime vuonna Jaguarsin puolustus kärsi loukkaantumisista ja oli vaikeuksissa. Tuleva kausi vaikuttaa rosterin perusteella lupaavammalta. Kuva: Ismo Karttunen Photography.

Sunnuntaina tulessa ovat muut ykkösdivisioonajoukkueet. Ennakkosuosikkeihin lukeutuvat Kerava Bulldogs ja Oulu Northern Lights kohtaavat toisensa Keravalla klo 13.00 alkavassa taistossa. Bulldogs oli viime vuoden alussa pienissä hankaluuksissa, mutta Brandon Gwinnerin liittyminen mopsilaumaan käänsi keravalaisten kurssin jyrkkään nousuun. Nyt Gwinner on joukkueen mukana heti kauden alusta, mikä tehnee Bulldogs-hyökkäyksestä yhden sarjan vaarallisimmista. Joukkue on haalinut riveihinsä myös muita hyviä vahvistuksia, mikä nostaa Keravan sarjan ennakkosuosikiksi Fifth Quarter-toimituksen spekulaatioissa. Avauskierroksen vastus Northern Lights lukeutuu myös sarjan suosikkeihin. Shay Netter ja Romello Herbin jatkavat oululaisten riveissä. Heidän lisäkseen Lightsia vahvistaa puolustuksen takakentällä Neiko St.Clair. Nuoresta Daniel Nygårdista odotetaan puolestaan hyvää vahvistusta joukkueen laitahyökkääjistöön, johon olisi viime vuonna kaipailtu ehkä hieman lisää pehmeitä käsiä. Oulu kykenee kuitenkin haastamaan sarjan kaikkia puolustuksia romuluisella juoksupelillään. Mikäli sitä vastaan käydään liian agressiivisesti, löytyy Netterillä tarpeeksi kättä hyödyntää takakentälle jäävä vapaa tila.

Shay Netter aloittaa Oulussa toisen kautensa. Kuva: Laura Helminen

Sunnuntain toisessa ottelussa kohtaavat nousijajoukkueet Lohja Crusaders ja Turku Trojans. Trojansilla on käytössään laaja kotimainen runko. Heittopelissä joukkue luottanee Petrus Virtasen taitoihin. Juoksuvoimaa joukkueelle tuo Joonatan Golan, jolle ykkösdivarikentät ovat tuttuja TAFTin ja Bulldogsin riveistä. Laitahyökkääjistöä vahvistaa Dominic Kaszas, jonka sukunimi on turkulaisille hyvin tuttu. Puolustuksen puolelle Trojans hankki viime vuonna Cowboysin riveissä ihastuttaneen Jalani Bladen, joka on vaarallinen mies etenkin syötönkatkojen poimijana ja potkujen palauttajana. Crusaders jäi viime kaudella kakkosdivisioonassa viimeistä edelliselle sijalle. Joukkue haki kuitenkin paikkaa ykkösdivisioonassa, ja on saanut välivuotta pitäneitä liigavuosilta tuttuja nimiä palaamaan kentille. Irlantilainen pelinrakentaja Conor Tait on EU:n kansalainen, joka ei kuluta jenkkikiintiötä. Hyökkäyksen puolella palloa kantaakin jenkki Auvic White. Hyökkäyslinjaa vahvistaa Brandon Unangst. Puolustuksen puolella Aki Seppälä ja Henri Nordström tekevät linebacker-kerroksesta varsin laadukkaan. Puolustuksen linjaa vahvistaa puolestaan jenkki Tanner True, jonka mitat ovat ykkösdivarikentille varsin komeat 190cm / 140kg. Crusadersin vahvistukset vaikuttavat hyvin joukkuetta tukevilta. Liigavuosina pelaajien antamat TV-haastattelut antoivat usein ymmärtää, että Crusadersissa treeniaktiivisuus ei ollut liigan edellyttämällä tasolla. Mikäli kulttuuri on muuttunut, ja paperilla lupaavalta vaikuttava joukkue pääsee harjoittelemaan yhdessä, voi Crusadersilta odottaa yllätyksiäkin. Fifth Quarter odottaa innolla minkälaiselta pelipäivän kokoonpano näyttää tulospalvelussa ja Ruudussa.

#39 Aki Seppälä on yksi Crusaders-paitaan paluun tekevistä vahvistuksista. Kuva: Laura Helminen

Miten sinä uskot ykkösen avauskierroksen matseissa käyvän?
Kommentoi alle!

Artikkelikuva: Laura Helminen

12 thoughts on “Ykkönen käyntiin 23.5. – Ennakkosuosikit Bulldogs ja Northern Lights kohtaavat avauskierroksen sunnuntaina

  1. Erikoista, miten toimitus nostaa esiin kotimaisia nimiä muista joukkueista, mutta sitten sarjan ehkä “stackatyin” joukkue jää lähes kokonaan huomiotta. Listalle mahtuu vain Brandon Qwinner, mutta missä ovat esimerkiksi Alvin Reels, Liiga-veteraani Asko Mäntymäki tai viime kauden paras WR Hyytiäinen?

    Entä maajoukkuepelaaja Penesumbu, Juuso Arminen, Aleksi Riiheläinen tai nuori ja lupaava Aatos Airto? Myös Phung teki viime kaudella kovaa jälkeä divarissa.

    Muuten todella hienoa ja arvokasta työtä suomijefun eteen ja siitä isot pisteet. Olisi kuitenkin hienoa nähdä tasapuolisempaa näkyvyyttä ja vähän laajempi katsaus myös tämän joukkueen osalta.

  2. “Joukkue on haalinut riveihinsä myös muita hyviä vahvistuksia, mikä nostaa Keravan sarjan ennakkosuosikiksi Fifth Quarter-toimituksen spekulaatioissa.”

    …Mutta hyvä, että te kommentoijat nostatte esille myös nimiä.

    Osa noista onkin viime kaudesta jatkavia, mutta eiköhän esim Reels ja Penesumbu tuo sinne puolustukseen vielä aika paljon lisää viime vuoteen verrattuna. Phung hyvä lisä hyökkäyksen puolelle ja todennäköisesti paljon isommassa roolissa, kuin Porvoossa.

  3. Ensimmäinen kierros takana.

    Pirkkala / Jyväskylä
    -Odotettu tulos, ennakkoon pidin Jyväskylää parempana ja se oli. Laitahyökkääjä tilanne Jyväskylälle oli hyvä, mutta rosterista puuttui peliin lähtiessä tärkeitä pelaajia ja pelissä Peurakumpi jätti pelin kesken ? USA DL ei vakuuttanut, tuplissa tuli taakse, eikö tehnyt oikeastaan pelejä. Pirkkala oli odotuksiin nähden pehmeämpi, alkuun DL oli hyvä mutta pehmeni. RB antoi mahdollisuuksia mutta paskat snäpit pilasi paljon peliä. Uskon että parantaa kauden aikana reippaasti, mutta riittävästi ?

    Oulu/Kerava
    Kerava oli odotetun hyvä, alun jälkeen ei pysynyt kyydissä Oulu. Koko peliä en ehtinyt katsoa, puoli väliin asti niin en osaa antaa tarkkaa analyysiä.

    Lohja/Turku
    Turku aloitti hyvin ja ajattelin että Turku painaa isot lukemat, varsinkin D oli kova, mutta mitä pitemmälle peli meni niin kääntyi Lohjalle. Selkeästi vähän Lohja pelannut yhdessä, RB tulee olemaan liigan kärkeä ja antaa jokaisessa pelissä mahdollisuuden voittaa. Kokonaisuutena UNC oli parempi mitä odotettiin. Seppälä urakoi kahteen suuntaan ja oli odotetun hyvä. Petrus joutui paljon pakottamaan peliä ja virheitä tuli. Turun pitää parantaa paljon kun mennään Kerava/Oulu akselille, Jyväskylä tulee laittamaan kans koville.

    Runkosarja ennustus, että sarja tulee olemaan tasainen. Kerava vie puhtaalla pelillä, mutta muut pelaavat ristiin. Oululla on potentiaalia, mut palaako RB? Miten jenkit suoriutuu ? Jyväskylän puuttuvat pelaaja ja Peurakumpu? Lohja saa paketin kasaan pelaavat yhteen? Paljon kysymyksiä, mielenkiintoinen sarja tulossa.
    1.Kerava
    2.Oulu
    3.Jyväskylä
    4.Lohja
    5.Pirkkala
    6. Turku

  4. Majakanvartijan kanssa samoilla linjoilla. Spartansin peli kaatui lopullisesti huonoihin snäppeihin, joten kokonaisuuden arviointi tässä vaiheessa haastavaa. Lohjalla taas heikko hyökkäyksen linja ja jenkki RB sai heidät näyttämään paremmalta kuin oikeasti olivat. Kerava odotetun vahva.

    Ekan kierroksen jälkeinen järjestys.

    1. Kerava
    2. Oulu
    3. Lohja
    4. Jyväskylä
    5. Turku
    6. Pirkkala

  5. Kuinka paljon ne Spartansin snäpit oli sentterin huonoutta, ja kuinka paljon sitten se Jaguarsin jenkki-DT:n antama paine vaikutti siihen, että ne snäpit meni pieleen? Jos jälkimmäinen vaikutti, niin sitten hänellä oli tuossa matsissa varsin ratkaiseva impakti.

  6. Ei ole missään nimessä poissuljettu vaihtoehto, mut rosterin mukaan Centteri oli ennen DL pelannut pelaaja niin siksi uskon toisin.

    Ja pelin uudestaan katsottuna, peli oli parempi Travisilta varsinkin pelin edetessä mitä aluksi kirjoitin. En tiedä oliko alussa ruostetta vaan.

  7. Turun jenkki saftety Blade, IR out of the season, ig perusteella.

  8. Pirkkala vs Turku oli mielenkiintoista katsottavaa. Lohja vs Oulu oli aikalailla lipoujen värittämää. Lohja tais ottaa yli 100 yrd rankkua? Jyväskylä vs Kerava on aikamoinen ylijuoksu, ku 3 qtr alussa peli jo 6-42 vieraille, ja Jyväskylä ei ole kummoistikkaa saanu mitään aikaiseksi.

  9. Lohjalla oli tosiaan 117y penalttia, se on paljon se.

    Lohjalla oli kyllä saumat mutta rangaistukset, se peli mistä tehtiin oma maali ja jouduttiin luopuu pallosta niin rikkoi paljon peliä. Lohjan pitäisi nyt saada paketti kasaan. Omaan silmään Jääskeläinen pääsi kyllä rikkomaan OL linjaa hyvin, joskin pallo lähti niin nopeaa että ei ehtinyt tehdä mitään.

    Jyväskylällä on kyllä tehtävää paljon, pallojen tiputtelemista ja taklaus varmuutta. Toki loukkaantumisia oli paljon, mutta loukkaantumiset ei voi olla usean vuoden ajan syy miksi pelit hävitään. Tai sit pitää etsiä juurisyy miksi niitä tulee niin paljon? Jyväskylällä on kyllä myös talenttia paljon joukkueessa. Muiden osalta taustoja en niin hyvin tiedä kuin Jyväskylän osalta.

    Bulldogs oli äärimmäisen varma ja se joukkue on lyönnissä, sivurajaa seurasin paljon niin siellä on todella kova tahto tila ja ne pelaa todella tiiviisti yhdessä, tätä on hieno seurata.

    Turku löi kyllä Pirkkalan yllättävän koville, musta näytti että Turku on molemmissa peleissä ollut alun hyvä, mutta väsyykö pelaajat sitten lopussa? Näin katsojan silmään näyttää siltä vähäsen.

  10. Turku-Pirkkala oli käytännössä kestävyystaisto. Kumman puolustus jaksaa pelata pidempään.

    Bulldogs näyttää kyllä todella vahvalta. Jagut näytti heikommilta mitä ekassa pelissä, mut se voi toki johtua vastustajastakin.

    Oulu ja Lohja vois olla melko tasavahvoja, mut virheherkkyys pitää saada kuntoon. Muuten ei tuu mitään.

Leave a Reply