Vaahteramaljajoukkueet kohtaavat kolmannen kierroksen kärkiottelussa
Kolmas kierros käynnistyy Butchersin ja Crusadersin välien selvittelyllä. UNC avasi kautensa voitolla Wolverinesista. Todelliseen testiin UNC:n puolustus laitetaan vasta tässä ottelussa, sillä Brandon Gwinnerin hyökkäys kykenee liikuttamaan palloa huomattavasti Wolverinesia paremmin. Mikäli Crusaders mielii nostaa viime vuotista sijoitustaan häntäpäästä kohti pudotuspelejä, lukeutuu ottelu Butchersia vastaan ehdottomasti niihin, jotka sen on voitettava.
Butchers avasi kautensa Wasa Royalsia vastaan tappiolla ja oli vaikeuksissa etenkin pelinrakentaja Timothy Morovickin kanssa. Hyökkäyksessä Butchersin juoksu-uhan vahvuus oli kysymysmerkki ennen avausottelua ja on sitä valitettavasti vielä ottelun jälkeenkin. Avoimella kentälle päästessään Micky Kyei pystyy väistämään taklauksia, mutta selkeää downhill-runneria joukkueessa ei ainakaan Royals-matsin perusteella löydy. Asko Mäntymäkeä käytettiin enempi tight endinä ja wing-backina kuin selkeänä blokkaavana fullbackina. Jos UNC pystyy pitämään Butchersin juoksun kurissa ja saamaan painetta Gwinnerille, voi Porvoo löytää itsensä hankalista asemista myös UNC:tä vastaan. Mikko Seppäsen johtamaa laiturikaartia ei todennäköisesti pidetä kokonaan pimennossa, mutta kysymys kuuluu, pystyykö UNC-hyökkäys maalaamaan useammin kuin Butchers.
Toisaalta myös UNC-hyökkäys joutuu kovempaan mankeliin kuin Wolverinesia vastaan. Kuinka hyvin Cornelius Kinchen kykenee ruokkimaan Cedric Johnsonia ja RJ Longia, jos hänelle saadaan enemmän painetta kuin Ahmoja vastaan.
Roosters hakee avausvoittoa Stadin Derbyssä
Stadin joukkueet ovat kahden avauskierroksen jälkeen vielä ilman voittoja. Roosters on kärsinyt tiukat tappiot Steelersille ja Crocodilesille. Wolverines on puolestaan hävinnyt varsin selvästi UNCtä ja Steelersiä vastaan.
Kahden ensimmäisen kierroksen perusteella Roosters lähtee kohtaamiseen selvänä suosikkina. Ottelu on punakoneelle myös oiva tilaisuus saada hyökkäyspeliinsä parempaa rutiinia. Etenkin Dimitri Sinodiukselta ja Pearce Dumaylta odotetaan säkenöivämpää peliä kuin avauskierroksilta.
Steelers – Crocodiles kierroksen kohokohta
Lauantaina kohtaavat kentillä tappiottomat Steelers ja Crocodiles. Kentän ulkopuolella Seinäjoki tosin kärsi yhden tappion, kun sen voitto Wasa Royalsia vastaan mitätöitiin edustuskelvottoman pelaajan johdosta. Tuon ottelun lisäksi Crocodiles kaatoi viime viikolla Helsinki Roostersin.
Steelersillä on niin ikään vyöllään Roostersin päänahka. Viime viikolla Helsinki Wolverinesia vastaan Steelers pääsi helpolla.
Viime vuoden Vaahteramaljassa Crocodiles onnistui lyömään kapuloita Steelersin juoksuhyökkäyksen rattaisiin. Reasnover eteni ottelussa kymmenellä kannolla ainoastaan 29 jaardia. Toisaalta voidaan myös kysyä, olisiko Reasnover kyennyt etenemään paljonkin enemmän, jos olisi saanut enemmän tilaisuuksia Seinäjoen puolustusta vastaan. Joey Bradley onnistui ottelun 22 heittoyrityksessään vain seitsemän kertaa. Seinäjoen puolustuksen näkökulmasta gameplan on samanlainen. Pohjalaiset haluavat pysäyttää juoksupelin ja katsoa, kuinka hyvin Ambro Urjansson pystyy pelaamaan heidän takakenttäänsä vastaan. Crocodilesin heittopuolustus on toiminut kahdella ensimmäisellä kierroksella mallikkaasti. Se pimensi ensimmäisellä kierroksella Roalsin Alpha Jallohin ja salli Roostersia vastaan 140 heittojaardia. Mikäli Urjansson pelaa ottelussa hyvin, voi jenkkifutisyhteisö lähettää tulevan Vaahteramaljan ennakkosuosikin viitan siististi viikattuna kohti Kuopiota, jossa Jarkko Surakalla on sitä varten vitriini valmiini.
Crocodilesin hyökkäyksen vahvuus on myös joukkueen juoksupelissä. Seinäjoki on kuitenkin lähtenyt heittämään Vaasaa ja Roostersia vastaan pitääkseen hyökkäyksen tasapainoisena ja luodakseen heittouhalla Christian Powelille paremmat edellytykset juosta pallon kanssa. Vaikka palloa on levitetty kohtalaisen tasaisesti laiturikaartille, kahdeksi ykköslaituriksi ovat nousemassa Janne Särkelä ja Goats-kasvatti Kasper Harju. Mikäli Steelers-takakenttä pystyy pitämään Seinäjoen onnistumiset vähissä heittopeleissä, tulee Powelin juoksemisesta Steelersin teräksen kovaa boksia vastaan hyvin vaikeaa.
Miten sinä arvelet otteluiden päättyvän? Kommentoi alle!
Artikkelin kuvan alkuperä: Juhm

Crocodiles on kokonaisuudeltaan vahvempi jengi, kummallakin joukkueella on hyvä juoksupeli sekä linjat ovat kovia kummassakin jengissä. Ottelun tulee voittamaan se kumman pelinrakentaja pystyy tekemään enemmän pelejä. Itse olen Crocodilesin kannalla sillä en usko että Urjansson on Whiteheadin kanssa samalla tasolla joten tämä ottelu menee Krokotiileille.
Olen samaa mieltä, että Crocodiles on kokonaisuudessaan vahvempi jengi. Mielenkiintoiseksi ottelun kuitenkin tekee myös se, ketä Crocodilesilta on poissa ja epävarmoja. Hurjan alkukauden pelanneet Zacok ja ykköskiinniottaja Janne Särkelä ovat epävarmojen listalla. Varmakätinen Kasari on niin ikään epävarmojen listalla. Lisäksi laitahyökkääjistä Ristilä ja Koskela ovat varmasti poissa. Mikä muu joukkue kilpailisi Steelersiä vastaan, jos neljä kärkipään laitahyökkääjää puuttuisi kokoonpanosta? Uskon, että Crocoilla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet ottelussa. Laitahyökkääjäosastolla on kuitenkin vieläkin heittää otteluun laadukkaita laitahyökkääjiä. Jos Kuopio lähtee puolustamaan pelkästään Powellin juoksua pois, sillä ei vielä pötkitä pitkälle. Toivotaan, että Crocot saavat otteluun mahdollisimman hyvät aloittajat. Mielelläni näkisin hyvän kamppailun, jossa molemmilla on parhaat miehet kentällä.
Ite näkisin tän illan BUT-UNC ennakkoon aika tasaväkisenä, kertoimenlaskijat näkevät Porvoon aika isonakin suosikkina. Molemmilla avauspeli takana, tänään on vahvoilla se kumpi pystyy nostamaan tasoaan avauspeliin verrattuna.
Stadin derby taitaa jäädä vähemmän jännäksi, toki oman mielenkiintonsa tuo miltä Roostersin peli näyttää ennakkoon vähän heikompaa vastustajaa vastaan.
Kuopiossa poissaolot voivat sotkea tämän yksittäisen pelin voimasuhteita, mutta isommassa kuvassa on kiva nähdä kumpi dominoi kokonaisuutena vaiko kumpikaan. Tiedetään mihin suuntaan sitä suosikin viittaa viskotaan.
Tietääkös kukaan, näkeekö tuolta pickyoursquadista kierroskohtaset pisteet itelle tai muiden tiimeille? Täytyy sanoa, et on ehkä huonoin fantasyhärveli, johon ite olen koskaan törmännyt. Fantasyn idea on pelata muita/kavereita vastaan. Nyt ei ole mitään mahista tehdä porukoita tai valita ees kavereita, saatika nähdä muiden kierroskohtasia pisteitä.
Jos UNC jatkaa tätä pupelointia, niin heille tulee aika ikävä iltapuhde.
-15y lippu kun pää ei kestä
– reilusti vajaa heitto huonoon paikkaan ja inter
– pudotettu heitto
– puolustus tehnyt 0 edes ok-tason peliä, sinnitellyt mukana ja 1-1 tilanteet menevät järjestäen Porvoolle.
Seth Rowlandin myötä UNCn juoksuhyökkäys on kehittynyt selkeästi viime kaudesta. Kolme intteriä on kuitenkin jenkkifutismatsiin yleensä liikaa. Parin muun pallonkantajan rähmäykset ja blokattu puntti siihen vielä päällä, niin yksinkertaisesti liikaa pallonmenetyksiä. Power rankingissa UNC on mielestäni tämänkin matsin perusteella Wolverinesin yläpuolella, mutta muita joukkueita vastaan altavastaaja. Toki kaiken natsatessa voi yllättää muitakin joukkueita.
Amerikan avuilla tuntui energiaa riittävän pelata molempiin suuntiin. Jatkoa ajatellen Rj long pystyisi varmasti pelamaan enemmän puolustuksessa. Olisiko cedricistä takakenttään apuja?
jos seppänen jaksaa kahteen suuntaan, miksei wrightia kokeilla keskushyökkääjänä?
On kyllä Wolvot aivan väärässä sarjassa tällä pelillä. Ennakkoon osasi ajatella että tukkaan voi tulla, mutta että näin paljon.
Sunnuntaina 4.6. nähdään Wolverines Blue vs. Saints, ja mitkä ovat Wolverinesin paukut ykkösessä
Kärkiottelu meni linjoilla komiasti pohjanmaalle. Kuopion hyökkäyksessä ihmetyttää että on panostettu RBhen ja linjaan ulkomaalaisvoimin, mutta jalat ei käy eikä toiselle LB tasolle päästä. Reasnover joutuu yksin etsimään reikää eikä tanssiminen ikinä auta loppupeleissä.
Valmennuksen , varsinkin koordinoinnin kannalta meni vielä puhtaammin Sjoelle. Hyökkäyksessä kaytettiin sopivilla peleillä parasta asetta ja puolustuksessa otettiin vahvin ase pois. Ei tää ole kovin monimutkaista oikeestaan. Joskus yliajatellaan ja taisi Kuopion QB ja jenkki WR sortua alussa yliyrittämiseenkin. Jossain määrin vastustajien ei tarvi huolestua TEn ja FBn tekemisestä kun betoniporsaita käytetään “silmäkarkiksi” , shiftien ja motionien jälkeen ei tule ikinä power peliä blokkaamiseen luotujen pelaajien takaa. Rissuthan ei parhaita blokkaajia ole.
Joukkueen rakentamisessa tehdään talvella yhtä paljon kuin salilla. Seinäjoki on onnistunut parhaiten, vaihtomiehiä löytyy useimmille paikoille ja DL pystyy kierrättämään. Kuopiossa jos ajatus on voittaa pahimmat kilpailijat niin DL tarvisi lisää lihaa ja voimaa.
Hyvä että Porvoo palasi omalle tasolleen, suorittaminen oli laadukasta hyökkäyksessä. Virheiden karsimista täytyy vielä jatkaa ja puolustuksen boksin syvyys joutuu ensi viikolla haasteeseen.
Muuten nyt alkaa lomat lähestyä 1.6. on etukäteen mielenkiintoinen peli ja sitten seuraava jossa voittajasta voi olla epävarmuutta heti perään13.7. sattumalta sama pari.
Seinäjoelta puuttui enemmän pelimiehiä kuin Kuopiolta ja vei selvästi homman. Mäki-Maunus oli jäätävän hyvä potkaisija, Hietala täytti Zacokin saappaat hyvin, Särkelän poissaolo ei näkynyt pahemmin, vaan rissut hoitivat tonttinsa täysin. Seinäjoen päävalmentaja taitaa olla niin älykäs ja joukkueeseensa luottava kaveri että luortti siihen että ei juuri käyttänyt Powelia kahdessa ekassa pelissä ja Kuopio luuli että jatkavat heittopelillä? Hyökkäyksen linja teki mitä tarvitsi kun juostiinkin ja puolustus pysäytti Reesenoverin täysin.
Minusta Crusaders pelasi hyvin Porvoota vastaan, erot olivat loppujen lopuksi yksittäisiä virheitä: huonoja pakottamisia = pickejä pelinrakentajalta ja blokattu puntti. Ylianalysoiden näyttää siltä, että Crusadersin Kinchen ei ole päässyt heittämään treeneissä kuin ilmaa vastaan ja ensimmäinen Wolverines -peli jatkoi samaa mielikuvaa: heität vähän ilmaa alle, niin RJ tai CJ käy hakemassa. Porvoolla kuitenkin takakentällä kaksi jenkkiä ja kokeneita suomalaisia, jotka kävi hakemassa kolme pickiä. Minulle oli yllätys, kuinka hyvin Lohja oli pelillisesti mukana.
Kärkikamppailu meni kuten Roostersia vastaan pelatut ottelut antoivat hieman odotuttaa: Seinäjoen puolustus on tällä hetkellä tasapainoisin kokonaisuus. Hyökkäys on Powellin varassa ja hyvä niin, parhaalle urheilijalle kannattaa antaa palloa.
Kolmen kierroksen perusteella ennakoisin, että Crocodiles pelaa välierän kotona Royalsia vastaan ja Roosters kotona Steelersiä vastaan. Royals ehdottomasti musta hevonen, mutta uskoisin että Royalsin no-huddle run-option on nyt saatu nauhalle, eikä Steelersin ja Roostersin kokeneet valmennusryhmät jätä nauhoja kelaamatta vaan sarjan parhaan QB:n varalle keksitään lääkkeet.
Nyt kun Reasenover lähtee Kuopiosta, en näe mitään syitä miks ne pärjäisi jatkossa.
Johan tuli melkoinen pommi Kuopiosta! https://vaahteraliiga.fi/steelers-menetti-tahtikeskushyokkaajansa/
Harmin paikka, ja olisi mielenkiintoista tietää todellinen syy. Tuo seuran niukka tiedotus väistämättä herättää kysymyksiä. Viime vuosina Kuopiolla on ollut liigan paras OL, jonka takaa on ollut hyvä juosta. Siitä huolimatta, on Mr. R. hän ollut melkoinen seppä löytämään väyliä. Crokoja vastaan Kuopion OL oli kuitenkin vaikeuksissa. Crocoilta myös puuttui Zakoc, joka olisi lisännyt vaikeuskerrointa entisestään.
Roostersin jenkkivalinnat tai pikemminkin kanukkivalinnat ovat omasta mielestäni jokseenkin epäonnistuneet. Royalsin jenkit ovat kenties liigan parhaat. Muu joukkue heidän ympärillään on kuitenkin kovin ohut, ja laitahyökkääjäosasto Alphaa lukuunottamatta vaatimaton. Onko tänä vuonna Crocodilesin vuosi? Ainakin kauden alku viittaisi siihen. Butchers ja Royals voi vielä tarjota vastusta liigan kärkijoukkueille.
Mr.Reasnover ja Steelers ovat purkaneet pelaajasopimuksen.
No ainakin Ste-Cro kättelyssä tapahtuneesta lyömisestä jäänee pelikielto antamatta jos herra ei tällä kaudella Suomessa enää pelaa?
Pari kolme seuraavaa peliä olisi joka tapauksessa mennyt ilman herra Reasnoveria joten sinänsä tämä ei välittömästi muuttanut mitään.
Ehtivät kyllä kovempiin peleihin varmasti löytää uuden RB:n.
Annoin myös itselleni kertoa huhun että Reasnover loppukättelyssä olisi lyönyt Crocodiles pelaajaa. “Steelers ei kommentoi asiaa enempää”.