Vaahteramalja: Roosters vs Crocodiles
Ja näin jäljellä on enää kaksi. Välierien perusteella molemmat joukkueet todella ansaitsevat paikkansa tulevan sunnuntain Vaahteramaljassa. Crocodiles jyräri Kuopiossa Steelersin selkeästi ja yhtä ylivoimaiselta vaikutti Roosters omassa välierässään Butchersia vastaan.
Crocodilesin hyökkäys on aikaisempina vuosina ollut hyvin paljon Christian Powellin jalkojen varassa. Powell oli tänäkin vuonna liigan paras keskushyökkääjä (1109 jaardia ja 18 touchdownia). Lisäksi täksi kaudeksi pelinrakentajaksi hankittu Christian Arrambide on kyennyt nostamaan joukkueen hyökkäyspeliä uusiin sfääreihin ilmateiden osalta. Seinäjoen heittohyökkäys tuotti runkosarjassa koko sarjan korkeimman jaardimäärän ja kakkossijan heittotouchdownien määrässä. Myös heittohyökkäys on siis ollut erittäin tehokasta ja voi muodostaa uhkan Roostersin kovalle puolustukselle.

Roostersin puolustusta ei kuitenkaan sovi aliarvioida. Helsinkiläiset ovat päästäneet vain 12.9 pistettä per peli. Erityisesti heittopuolustus on ollut tiivistä, ja Roosters on onnistunut pitämään vastustajan maalimäärän alhaisena. Välierässä Oskari Toijala kirjautti peräti kolme syötönkatkoa.
Joukkueiden kauden keskinäiset kohtaamiset ovat olleet tiukkoja. Ensimmäinen päättyi Roostersin kahdeksan pisteen voittoon 19-27. Helsingissä matsi oli kolmannen neljänneksen päättyessä 21-20, mutta päätösneljänneksellä Roosters painoi Crocodilesia enemmän kaasua ja voitti 42-35. Lopputulokset kuitenkin osoittavat, että krokotiilit pystyvät iskemään kukkoja vastaan tarvittaessa paljon enemmän kuin punakoneen keskimäärin sallimat 12.9 pistettä.
Crocodilesin puolustus vs Roostersin hyökkäys?
Crocodilesin puolustus on päästetyissä pisteissä vasta sarjan neljänneksi paras joukkue. Runkosarjassa Seinäjokea vastaan tehtiin 22 pistettä ottelua kohden. Fifth Quarterin toimitus ounasteli jo välierää ennen, että joukkueen takakenttä saattaisi olla vaikeuksissa Steelersiä vastaan, mutta lopulta puolustus pysyi tiiviinä ja paksuna kuin krokotiilin nahka. Myös Roostersia vastaan joukkueen olisi kyettävä huippusuoritukseen.

Roostersin keskushyökkääjä Ethan Greenfieldillä oli runkosarjassa Vaahteraliigan kolmanneksi korkein jaardikeskiarvo, jonka lisäksi hän tehtaili 15 juoksutouchdownia. Tämä oli Powellin jälkeen korkein lukema. Pelinrakentaja Ambro Urjansson sai runkosarjan päätöskierroksella vapaapäivän, mutta heitti tästä huolimatta runkosarjassa komeat 2264 jaardia, 29 touchdownia ja vain 5 syötönkatkoa. Viime kaudella Steelersissä vastaavat lukemat olivat 2383 jaardia, 26 touchdownia ja 16 syötönkatkoa. Mikäli Crocodiles onnistuu pakottamaan Roostersin “kolmas ja pitkä”-tilanteisiin, jossa puolustuksen täytyy varautua puolustamaan lähinnä pitkää heittoa ja draw-pelejä vastaan, saattaa myös Urjansson sortua suurempaan määrään virheitä, kuin tällä kaudella on totuttu näkemään. Mikäli Roosters-hyökkäys pääsee kuitenkin etenemään ensimmäisillä ja toisilla yrityksillä edes kohtuullisesti, pysyy joukkueen pelikirja auki läpi ottelun koko laajuudessaan, ja tulemme näkemään Vaaheramaljassa totutun tehokkaan punakoneen.

Kauden alla uutisoituihin valmentajapotkuihin nähden Crocodiles on jo pelannut komean kauden. Viime kaudella sillä oli runkosarjan ylivoimaisena voittajana paineet kotiyleisön edessä pelatussa Vaahteramaljassa. Tänä vuonna Crocodiles pääsee lähtemään Maljaan altavastaajana ja kaikki paineet ovat Roostersin puolella.
Fifth Quarter uskoo ottelun päättyvän Roostersin voittoon. Toisaalta Fifth Quarter uskoi myös Steelersin voittavan Crocodilesin välierässä, joten lukijoiden vastuulle jää pohdittavaksi onko toimituksen ennustukseen luottamista.
Kommentoi alle, kumman uskot voittavan ja mikä ratkaisee ottelun!
JA HEI!
Jos olet ostamassa liput Vaahteramaljaan, käytä ostaessasi koodia:
5quarter
SAJL maksaa tällöin pienen proviision Fifth Quarterille ja voit näin tukea sivustomme toimintaa. Pääset lipun ostoon alla olevasta kuvakkeesta:

Artikkelikuva: Laura Helminen

Molemmat joukkueet etenivät Maljaan vakuuttavalla pelillä. Oikeastaan olivat selkeästi parempia kuin Steelers ja Butchers, yllättävän paljon parempia.
Roosters lähtee peliin hienoisena ennakkosuosikkina. Laatua riittää kentän jokaisella osa-alueella. Mutta ei Crocot paljoa jää jälkeen.
Jenkkisentterin puuttuminen seinäjokisilta pelikiellon vuoksi asettaa kyllä kysymysmerkin linjan peliin. Roostersin puolella erinomaisen kauden pelanneen safety Julian Bellin kuntoutuminen Maljaan olisi tärkeää, kuten myös se että laiturit Jauhainen ja Vehkomäki olisivat edes 90% kunnossa.
Odotan kyllä tasokasta ottelua kahden laadukkaan ja tasapainoisen jengin välillä.
Roosters lopulta vie jännittävän ottelun yhden touchdownin erolla ja nostaa Vaahteramaljaa 23. kerran.
Roosters voittaa ja seinäjokelaiset kyräilevät Sharpin saamasta pelikiellosta koko talven
Vaahteramalja on ylihuomenna. Helsinki Roostersilta löytyy ennakko matsista englanniksi:
https://www.helsinkiroosters.com/the-maple-bowl-roosters-vs-crocodiles/
Fifth Quarterilla on tämä oma ennakkonsa. Seinäjoen sivuilla ei näy otteluennakkoa ja Vaahteraliiga.fi -sivustolle on saatu aikaiseksi uutinen tuomareista. Itse matsista ja ennakkoasetelmista ei mitään.
Viikonlopun parhaan blokin palkinto menee Lauri Tähkälle, joka tuuppasi molemmat joukkueet seuraavaan päivään asti sunnuntaille
Huomenna tulee varmasti sitten juttu kuinka Vaahteramalja kuvataan 13 kameralla mutta siihen se sitten jääkin.
No mutta se lienee turhaa kun some on täynnä mainoksia, Helsingin katukuvassa ei voi olla huomaamatta Malja-mainoksia ja sekä kaupalliset että YLE mediat eivät muusta puhukaan.
Kertokaa nyt viisaammat että mitä sen Janne Vainion työnkuvaan kuuluu kun edes omalle lajiyhteisölle ei saa kuin väsyneitä artikkeleita päätuomarista ja kameroista?
En tiedä mitä Janne Vainion toimenkuvaan kuuluu, mutta ei kai se mikään taikuri ole ja nostaa suomalaisen jenkkifutiksen ja Vaahteramaljan jotenkin medioiden pääpuheenaiheeksi ja Helsingin katukuvaa dominoivaksi ilmiöksi? Ei se oikein onnistu kotimaiselta socceriltakaan. Ehkä näissä odotuksissa kannattaa olla jotain realimismiakin?
Nyt näyttää löytyvän ennakointia Vaahteraliigan ja Crocodilesin sivuilta:
https://vaahteraliiga.fi/crocodiles-haastaa-roostersin-vaahteraliigan-historian-45-loppuottelussa/
https://crocodiles.fi/uutiset/jenkkifutis/miehet/crocodiles-vs-roosters-vaahteramalja-yhdestoista-kerta/
Crocojen otteluennakot ja -raportit ovat kyllä todella hyviä. Täytyy arvostaa. Tulee luettua ne aina vaikka ei edes meinaisi joukkueen peliä katsoakaan.
Krokojen takakenttä antaa ensin screeneistä isoja pelejä, ja tämän jälkeen ampuu suin päin bubble-screeniin, joka onkin kikkapeli. Tähän väliin mahtui pari Greenfieldin juoksua keskustaan, jonka puolustaminen pitäisi olla Crocodilesin vahvuus. Roosters vie krokotiilien puolustusta urakalla.
Crocodiles-hyökkäys ollut ihan viihdytävää, mutta optionin pelaaminen monta kertaa peräkkäin kentän kapealle puolelle ihmetyttää… noh, ei ihmettänyt Toijalaa joka nappaa intterin
Croko #26 pistää esiin kuvissa kuin tikku silmässä useissa Roostersin tuloksekkaissa suorituksissa. Kyllä hyvä valmennus osaa löytää heikoimmat lenkit vastustajalta. Croko puolustuksen koordinaattorilta myös alokasmaista puolustaa syvältä usealla miehellä ja sallia lyhet heitot, kun joukkuueen ase on pass rush joka aikeuttaa nopeita heittoja…
Voi Seinäjoki sentään! Nyt ne siirsi MLB Matiaksen #43 keskeltä endin ulkopuolelle vaikka ulkopuolen endit on ollut heidän vahvuus. Johtoasemassa odotettavissa Roo juoksupeliä niin kyllä Greenfield käyttää tilaisuuden juosta keskeltä hyväkseen!
Kyllä ROOn puolustuksen linja ottaa koko ajan isompaa yliotetta Crocojen O-linesta
Komea suoritus Roostersilta – Onnittelut Suomen mestaruudesta!
Välierä jo lupaili, mutten silti osannut odottaa noin selkeää voittoa. Ei tainnut jäädä kenellekkään epäselvyyttä tai juurikaan jossiteltavaa tämän kauden mestarista.
Noiden kahden ottelun jälkeen voi vaan ihmetella kauden All Stars-valintoja:
https://vaahteraliiga.fi/vaahteraliigan-parhaat-ja-all-stars-miehisto-2024-julkaistu/
Ehkäpä 5Q voisi myös vääntää omat All Stars-listansa.
American Football in Finland-sivuston valinnat löytyvät täältä:
https://www.americanfootballinfinland.com/post/2024-maple-league-all-finland-team
Toki Roostersilla oli eilen myös onni puolellaan, mutta silti olihan se melkoisen ylivoimainen esitys. Edes valtava määrä rangaistusjaardeja Roostersille ei auttanut Crocodilesia. Koko kauden oli jostain syystä itselläni sellainen tietty epävarmuus Roostersia kohtaan, mutta kun katsoo runkosarjaa ja pudotuspelejä niin se oli kyllä täysin perusteetonta.
Tasainen kärkinelikko Vaahteraliigassa tällä kaudella, mutta lopulta ylivoimainen voittaja.
Noita Vaahteraliigan All Stars-valintoja ei kyllä kykene täysin allekirjoittamaan. Yllättävän vähän sinne on saatu Roostersin pelaajia sovitettua. AFF onnistuu mielestäni paremmin.
All starsit taitaa edelleen miehissä ja naisissa maajoukkueiden HC joten tämä on sitten varmaan Koikkalainen näkemys? Eikä siinä mitään, että AFIn listoille pääsee pitää olla ko. herrojen kaveri. Ja jos ei kaveri niin mielellään sitten ulkomaalaiselle kalskahtava nimi.
ECG hakee liigaan, saas nähdä pääsevätkö. Jos pääsevät, eikä kukaan pudottaudu, onkin jännä nähdä millasena sarjana kausi pelataan.