Viikonloppuna pelataan Naisten Vaahteraliigassa, Jyväskylässä ja Solnassa
Naisten Vaahteraliiga jatkuu lauantaina kahden ottelun voimin. Helsinki Wolverines saa vieraaksi sarjanousija Kuopio Steelersin Velodromille ja Turku Trojans emännöi Tampere Saintsia.
Helsingissä kahden kovan puolustuksen taisto?
Helsinki Wolverinesin puolustus näytti avausmatsissa Trojansia vastaan hyvältä ja agressiiviselta. Trojans ei pystynyt etenemään ottelussa keskushyökkääjien juoksuilla juuri lainkaan. Trojansin onneksi joukkueen heittohyökkäys ja pelinrakentajien kyky juosta itse toi turkulaisille riittävästi onnistumisia. Steelersin osalta pelinrakentaja Milla Korhoselta löytyy entisenä laitahyökkääjänä juoksunopeutta, mutta savolaisten heittopeli tuskin yltää samalle tasolle kuin Trojansin. Näin ollen Wolverinesin puolustusta voi olla todella vaikea avata.

Kolikon kääntöpuolelta löytyy samanlainen asetelma. Steelersin puolustus oli viime kauden ykkösdivisioonassa todella teräksinen. Wolverines ja pelinrakentaja Emmet Lappi eivät kyenneet juuri heittopeliä esittämään vaan hyökkäys oli pitkälti Laura Hiltusen ja muiden keskushyökkääjien juoksujen varassa. Mikäli Steelers pystyy säilyttämään puolustuksessaan viime kauden hurjan tason, voi Wolverinesille tulla pitkä päivä Evi Laajapuroa, Nina Sutista ja Saara Asikaista vastaan.
Matsi alkaa klo 14.00.
Kokoonpanot, Ruutu-linkki ym. tulospalvelussa.
Trojans selkeä suosikki Saintsia vastaan
Avauskierroksella Wolverinesin kaatanut Trojans on selkeä suosikki Tampere Saintsia vastaan, joka taipui avauskierroksella Wasa Royalsia vastaan.

Saints omaa toki potentiaalia parantaa avauskierroksen ottelusta. Mikäli juoksupeli lähtee käyntiin paremmin ajoituksin ja asentein, voi joukkue saada aikaiseksi parempia driveja. Joukkue voi auttaa itseään myös lentopotkuilla ja paremmilla kenttäasemilla, sen sijaan, että ampuu itseään jalkaan omassa kenttäpäädyssä neljänsillä yrityksillä.
Silti Trojansilla on avauskierroksen perusteella riittävää lujuutta puolustuksessa Tampereen pysäyttämiseen ja aseita hyökkäyksessä Saints-puolustusta vastaan. On myös mielenkiintoista nähdä, pystyykö Trojans etenemään juoksupelillä tasaisemmin nyt kuin Wolverines-matsissa.
Ottelu alkaa klo 18.00
Kokoonpanot, Ruutu-linkit ym. tulospalvelussa
Jyväskylässä naisten divisioonaa ja Miesten Preseason-peli
Naisten ykkösdivisioona jatkuu lauantaina Jyväskylän Palokassa. Avauskierroksella Northern Lightsille taipunut Jaguars kohtaa Pirkkala Spartansin, jolle ottelu on kauden ensimmäinen.
Viime kaudella Spartans pelasi Lohjan kanssa kahdestaan tynkäsarjaksi jääneessä kakkosdivisioonassa. Tänä vuonna molemmat joukkueet nähdään ykkösdivisioonassa. Spartansin viime kauden otteet eivät ole 5Q-toimitukselle tuttuja, joten joukkueen iskukykyä on vaikea lähteä arvioimaan. Farmisopimus Saintsin kanssa tuskin tuo tähän otteluun merkittäviä apuja Pyhimysten oman Trojans-pelin vuoksi.

Jaguarsilla on alla kova ottelu Oulua vastaan ja joukkueen linja- ja juoksupeli on parhaimmillaan todella vahvaa. Mikäli Spartans haluaa pysyä Jaguarsin kelkassa, tulee juoksupuolustuksen olla ykkösdivisioonatasolla.
Ottelu alkaa Palokassa klo 12.30
Kokoonpanot eivät ole vielä saatavilla tulospalvelusta.
Jyväskylässä pelataan jenkkifutista myös perjantai-iltana, kun miesten Vaahteraliigaan noussut Tampere Saints saapuu Jaguars-miesten vieraaksi Huhtahalliin.

Ottelu alkaa perjantaina klo 19.30.
Matsia ei näillä näkymin olla streamaamassa. Ennakko löytyy täältä.
U19-maajoukkue kohtaa Ruotsin lauantaina
Suomen U19-maajoukkue jäi lopulta pahasti Itävallan jalkoihin. Suomi voi kuitenkin yltää vielä EM-hopealle asti.

Suomen joukkueen kokoonpanon, stream-linkin ja päävalmentaja Toni Uusitalon kommentit tulevasta Ruotsi-matsista voi tsekata jenkkifutis.fi -sivustolta.
Ottelu alkaa lauantaina klo 12.30.
Toimituksen voittajaveikkaukset
NVL Wolverines – Steelers –> Wolverines
NVL Trojans – Saints –> Trojans
N1D Jaguars – Spartans –> Jaguars
Preseason: Jaguars – Saints –> Saints
U19EM: Ruotsi – Suomi –> Suomi
Miten sinä uskot viikonlopun matsien päättyvän? Kommentoi alle!
Artikkelikuva: Jari Turunen

NVL:n pelit tuskin yhtä tiukkoja kuin viime viikonloppuna. Trojans kävelee vahvalla heittopelillä Saintsin yli. Saints sai juoksupeliä toimimaan kohtuullisesti edellisen pelin lopussa, mutta viime kauden vahvimpien tekijöiden puuttuminen näkyi selvästi. Wolverinesin kokemus ja rosterin laajuus tuo voiton Steelersistä, joiden uusi QB on allekirjoittaneelle arvoitus tuolla pelipaikalla.
Hyvä tapahtuma Jyväskylässä ja somen perusteella ECG oli pelannut Sipoota vastaan samanlaisen pelin. 👍🏻
Lisäksi näytti että Oulu oli pitänyt Rollon kans yhteistreenit ja pelannu siellä.
Hyvä että joukkueet järjestää vastaavia otteluita, ainakin Jyväskylässä katsojien perusteella herätti mielenkiintoa ja monelle pientä tason mittausta ylemmän sarjan joukkuett vastaan, samalla ylempi saa ajettua pelikirjaa sisään ja hyvää pelinomaista kokemusta,
Jaguars mainitsee arpovansa ennakkolippuja ostaneiden kesken Ruutu-koodin jolla näkee vuoden jefut ilmaiseksi… Oliko kellään tiedossa tollasta superkoodia tai muita koodeja, joilla saisi Ruutu-tilauksesta alennusta? 😊