Vaahterakierroksella selvät suosikit
Vaahteraliigan ensimmäinen kierros oli etukäteen ajateltuna ottelupareiltaan hyvinkin jännittävä ja tasaiseksi odotettu. Toisesta kierroksesta ei voi aivan samaa sanoa. Kierroksen jokaisessa ottelussa on varsin selvä suosikki voittajaksi.
Torstaina ECG vs Buthcers
Torstain ottelussa kohtaavat ECG ja Butchers. Matsi pelataan Myllypurossa, jonka olosuhteista on ollut paljon keskustelua Fifth Quarterin kommenttipalstoillakin.
ECG kärsi avauskierroksella tappion Wolverinesille, jota ei voida lukea mukaan sarjan kärkipään joukkueisiin. Avauskierroksella Steelersin kaatanut Butchers on sen sijaan liigan suurimpia mestarisuosikkeja yhdessä Helsinki Roostersin kanssa.
ECG:n vahvuudet ottelussa Wolverinesia vastaan oli lyhyt heittopeli. Myös keskushyökkääjä Arttu Blomqvist juoksi ajoittain vahvasti. Pidemmässä heittopelissä onnistumiset olivat kuitenkin vähissä tai jopa nollissa. Porvoolaisten puolustusta vastaan menoa ei ole helppo parantaa. Butchers pystyi sen sijaan juoksemaan palloa Christian Powellin johdolla, pelinrakentaja Christian Arrambiden säestäessä omilla juoksuillaan ja heitoillaan. Teurastajat lähtevätkin matsiin selvänä suosikkina.
Perjantaina Crocodiles vs Saints
Crocodiles näytti pahimmille epäilijöilleen Roostersia vastaan, että joukkueessa on rajusta uusiutumisesta huolimatta potentiaalia. Hyökkäys luotti ECG:n tavoin pitkälti lyhyeen heittoon, jonka lisäksi keskushyökkääjä De’Anta Sipp juoksi pallon kanssa komeasti. Syvempi uhka kovaa Roostersia vastaan jäi kuitenkin pitkälti puuttumaan. Tampere Saintsin puolustus on tuskin aivan punakoneen veroinen, joten nähtäväksi jää, saako Crocodiles tällä viikolla rakennettua hyökkäykseensä Fire-vaihteen lisäksi muitakin tasoja.
Saintsin avaus Royalsia vastaan oli jossain määrin merkillinen. Vaasalaiset menettivät pallon viisi kertaa ja Saintsin hyökkäys pelasi edetyissä jaardeissa (240) mitattuna kohtalaisen hyvän ottelun. Maalinteossa Tampere onnistui kuitenkin vain kahdesti. Crocodilesin hyvin pelannutta puolustusta vastaan Saints saa tuskin mitään ilmaiseksi. Seinäjoen hyökkäykseltä on myös turha odottaa lahjaksi viittä pallon menetystä. Fifth Quarter näkee siis Crocodilesin selvänä suosikkina kohtaamiseen lähdettäessä.
Lauantaina Royals vs Roosters
Crocodiles onnistui Roostersia vastaan ensimmäisellä puoliajalla pelaamaan pitkiä hyökkäysvuoroja ja pitämään palloa kauan hallussaan. Draivit myös päättyivät pisteisiin kahdesti. Myös Royalsin lähtökohta Roostersia vastaan on samanlainen. Mikäli joukkue pystyy omalla hyökkäyksellään pitämään Ambro Urjanssonin sivurajalla, paranee vaasalaisten mahdollisuudet selkeästi. Roostersin juoksupeli ei ollut Crocodilesia vastaan aivan viime vuoden veroista. Hyvin Saintsia vastaan pelannut Roayls saattaa hyvinkin pystyä pitämään Lassi Pajarisen ja Ville Hämäläisen kurissa, jolloin vastuu isoista peleistä jää Urjanssonin ja Roosters-laitureiden varaan.
Roosters-puolustus näytti Crocodilesia vastaan kuitenkin varsin vakuuttavalta. Etenkin tukimies Alex Herriott tuntui olevan kaikkialla. Sikäli mikäli sama meno jatkuu, ei Tom Suosteella ja Elias Haapamäellä tule olemaan helppoa. Tästä syystä sekä Royalsin avausottelun runsaista pallonmenetyksistä johtuen 5Q arvioi Roostersin vahvaksi suosikiksi otteluun.
Lauantai-iltana Steelers vs Wolverines
Vaikka Wolverines on avauskierroksen jälkeen sarjataulukossa Kuopion edellä, lähtee Steelers matsiin selkeänä suosikkina. East City Giantsia vastaan Lugoran juoksut riittivät tuomaan Ahmoille kauden avausvoiton. Steelersin puolustusta vastaan pitäisi pystyä esittämään muutakin. Valitettavasti Wolverinesin kyvyt saada palloa Joshua Youngbloodin ja Cedric Johnsonin käsiin olivat varsin vähissä. Steelersiä vastaan hyökkäyspelin olisi hyvä olla alusta asti tarpeeksi monipuolista, jotta savolaiset joutuisivat kunnioittamaan sekä juoksun että heiton mahdollisuutta. Mikäli juoksua kutsutaan liian yksipuoleisesti, eikä se kulje, päädytään “3. ja pitkä”-tilanteisiin, jolloin Rasmus Laalon tehtävä pelinrakentajana vielä hankalammaksi.
Steelersille jäi Buthcers-tappiosta varmasti paljon todistettavaa. Wolverines puolustuksen linjan Jonis Heikkisen ja Tyran Dixonin antama paine oli avauskierroksella hyvää, ja tämä pitää Steelersinkin ottaa huomioon. Mikäli Ethan Greenfieldin juoksut kuitenkin kulkevat tämän kaksikon ja linebacker Alvin Reels Juniorin ohi, ja K’Hari Lanella on tarpeeksi aikaa heittoihin, on Steelers vahvoilla myös hyökkäyksensä puolella. Ja vaikka Steelers-hyökkäys vielä hieman yskisikin, riittänee Kuopion puolustuksen yliote Wolverines-hyökkäyksestä luultavasti Steelersin kotivoittoon.

AFI ennakoi ECG – Butchers matsia:
https://www.americanfootballinternational.com/finland-east-city-giants-and-porvoon-butchers-reignite-historic-maple-league-rivalry/
Muutamassa kohdassa juttua tuppaa hymy nousemaan huulille… Mutta hienoa että Vaahteraliigalle näkyvyyttä myös AFI:ssa.
Butchers pyörittää jättiläisiä pari neljännestä jonka jälkeen nostaa jalan kaasulta. Seinäjoella Saintsin QB juoksee lähes -100 jaardia Crocojen puolustusta karkuun. Vaasassa Roosters repii Royalsin kruunun päästä ja talloo sen maahan jo puoliaikaan mennessä. Kuopiossa Wolvojen uusi OL onnistuu suojelemaan yhden neljänneksen Laaloa, kunnes homma karkaa käsistä.
– ECG on leipää.
– Mitä leivälle tehdään?
– Syödään!
Iso hatunnosto kyllä annettava nuorelle Blomqvistille! Hienoa nähdä nuori pelaaja isossa roolissa ja vielä niin että toimittaa!
Olihan toi matsi sellainen isät vs. pojat. ECG:llä lähti matsi ihan hyvin käyntiin, mutta voitto tuotiin Porvooseen. Kaikista ennakkovinkumisista huolimatta kenttä oli jopa muutaman sadepäivän jäljiltä hyvässä kunnossa, ei nyt ihan yhtä hyvässä kuin keskuskenttä mutta näytti olevan ihan kelvollinen alusta. Katsomoita näytettiin vähän pelin alussa ja ne oli suunnilleen samanlaiset mitä Jouppilanvuoressa ennen remonttia. Tulostaulu oli hyvä, erinomainen suorastaan jos vertaa Velodromiin missä se on sijoitettu jonnekin romuläjän keskelle ja josta on puolet lampuista ollut pimeänä jo vuosia. Hesassa ei ilmeisesti osata kaupungilta vaatia toimivaa kalustoa.
Kohti seuraavaa matsia, Go Teurastajat!
Melkoinen rutiinisuoritus Porvoolta. Hyökkäyksen ei tarvinnut oikeastaan edes loistaa kun ECG:n hyökkäys lahjoitti pari TD:tä pick 6:lla ja special teamit hoiti seuraavat kaksi TD:tä taululle. Alussa ECG roikkui ihan hyvin mukana ja puolustuksessa oli muutamia hyviä pelejä mutta tasoero oli melko selvä.
Toisella puoliajalla ECG importti-QB:n kehonkieli kertoi että homma tulee lässähtämään kuten tapahtuikin. Liekkö tuska johtunut linjasta jossa täkkeleitä työnnetään QB syliin, käsistä tiputetut pallot vai ne harvat downit kun aikaa oli ja heitot olivat melkoisia ankkoja.
Porvoo tulee olemaan vahva tällä kaudella, meneekö päätyyn asti. Se nähdään syksyllä. Oikeastaan Porvoon ja ECG:n vertailua ei pitäisi edes tehdä niin iso tasoero oli. Tai no samassa sarjassahan ne pelaa.
ECG:n toivo voittaa edes yksi peli on siinä että pelikirjaa rukataan QB:lle paremmin sopivaksi, rissut alkavat ottamaan pallot kiinni, Arttu Blomqvist sekä puolustuksen boksi. Eilisen pelin pohjalta takakenttä vuotaa kuin seula, spessuihin ei ole selkeästi pantu aikaa yhtään (kaksi vastustajalle lahjoitettua TD:tä, blokattu puntti ja blokattu FG) ja OL (kaikki kunnia junioreille) blokkaa ihan väärässä sarjassa.
Butchers paljasti ECG:stä ne heikkeudet mitkä näkyivät jo Wolvo-pelissä, mutta Wolvot eivät jostain syystä niitä hyödyntäneet pl. potkun palautus joka jostain syystä liputettiin. ECG:n puolustuksen takanenttä ei vain pärjää tässä sarjassa, linja tekee hyvää työtä, mutta kokemus ja voima ei vain riitä koko pelin ajaksi. ECG:n pelinrakentajalle edelleen paljon tekemistä pitkien heittojen tarkkuudessa, mutta niin on myös rissuilla pallojen kiinni ottamisessa. Puutteita on tosiiaan niin monella osa-alueella, etä hankala sanoa mikä yksittäinen asia pitäisi parantua jotta ECG ottaisi yhden voiton tämän kauden aikana. Toki eka neljännes paljasti myös asioita Butchersin puolustuksesta, josta sarjan muut joukkueet voivat hyötyä tulevissa peleissä.
Tämän päivän pelissä valitettavan monta poissaoloa Saintisn riveissä, joten peli voi olla saman suuntainen kuin eilinen.
Turha tähän on kauheasti lisätä mitään. Giantsin puolelta jos poseja hakee niin Blomqvist on huikea pelimies ja mahtavalla asenteella. Samoin MLB #54. Boksi näyttää muutenkin vahvalta ja blitzit tuntuu tulevat hyvillä ajoituksilla, eilen eivät vaan saaneet Arrambideä maahan asti. Toivottavasti porukkaa pysyy kasassa niin tuossa on kyllä potentiaalia tulevaisuuteen vaikka eilen homma menikin rumaksi lukujen puolesta.
Hyvää analyysiä pelistä, ja on totta, että ECG:llä on tällä hetkellä useita osa-alueita, joilla on parannettavaa – se kuuluu osaksi sarjanousijan oppimiskäyrää.
ECG on pelannut vasta kaksi ottelua korkeimmalla sarjatasolla, ja on täysin normaalia, että alku on haastava.
Toivottavasti kukaan ei odottanut, että nousija dominoi kentällä heti ensimmäisellä kaudella.
Tappiot ei tarkoita, että taso olisi väärä – päinvastoin, ilman kunnianhimoa ei ole myöskään kehitystä. Jokainen peli on mahdollisuus oppia, kasvaa ja yllättää. Ja juuri sen takia näitä matseja kannattaa seurata.
Suomalaisen jenkkifutiksen pitkäjänteinen kehitys ei voi nojata siihen, että pelaajia ostetaan vuodesta toiseen ulkomailta – ei USA:sta, eikä Euroopasta. Kestävän tulevaisuuden perusta on oma juniorituotanto ja se, että seuroilla on kyky kehittää pelaajia omista riveistään kohti edustustasoa.
Porvoon tilanne on tästä hyvä esimerkki: tällä hetkellä rosterissa on peräti 16 pelaajaa, jotka ovat 30-vuotiaita tai vanhempia. Nämä kokeneet pelaajat ovat vielä iso voimavara, mutta mitä tapahtuu parin vuoden päästä, kun moni heistä lopettaa? Onko Butchersin junioriputki riittävän vahva paikkaamaan heidän jättämänsä aukot? Vai joudutaanko turvautumaan ulkopuolisiin vahvistuksiin entistä enemmän?
On tärkeää, että jokainen seura miettii jo nyt, miltä oma rosteri näyttää kolmen tai viiden vuoden päästä – ja tekeekö seura työtä sen eteen, että ne pelaajat löytyvät lähempää kuin lentokentältä.
Hyvää kirjoitusta. Valitettavan harva miettii, vaan paukut on edustusjoukkueeseen ja ”tähän” kauteen all in. Mallia Indians, Huskies, UNC, Kotka, 69ers mitä näitä nyt on, lista on pitkä. Sitten kun tulee se tilanne että 10 lopettaa ja 5 vaihtaa seuraa niin ollaan ongelmissa kun putkesta ei tule uutta junioria kun kaikki tekeminen on ollut siinä miesten joukkueessa ja junioritoiminta on kiinnostanut yhtä vähän kuin ne tekonurmelta ennen treenejä löytyvät hammassuojat. Sitten sitä ongelmaa yritetään tilkitä farmisopimuksilla ennen kuin lopullisesti menee homma alta. Mutta junioritoiminta vaatii pitkäjänteisyyttä ja siksi Suomessa on niin harvoja seuroja joissa se on jollain tavalla kunnossa. Lopuilla on sitten se 1 max 2 joukkuetta tai ei junioreita ollenkaan.
On muuten erittäin huono kuvakulma ja kuvaus ylipäänsä Seinäjoella. Seuraamisen kanssa joutuu tekemään töitä..
Ei paljoa vakuuta Crocojen tekeminen tällä hetkellä. Katsomot puolityhjät ja mitä tuossa Juppoa ja Jalavaa kuunteli niin rivien välistä oli tulkittavissa että päävalmentaja ei ole oikein mieleinen.
Olihan tuo Crocojen pelaaminen jotenkin väkinäisen oloista, sellaista pakottamista.
Päävalmentaja ei näyttänyt olevan tyytyväinen yhtään mihinkään.
Kyllä joukkueesta voi silti vielä toimiva porukka muodostua.
Miten toi Royalsin lähetys on noin kökkö. Itellä ainakin pikselöityy koko ajan toi lähetys.
PIkesöiltyy vähän väliä ja nyt myös kunnon hyppimistä. Mites muilla? Viimeksi Saints-Royals ottelussa samanlaista. Laitoin Ruudulle palautetta, olin kuulemma ainoa joka oli reklamoinut. Laittakaahan muutkin palautetta.
https://nelonen.fi/palaute/ruutu/muu-palaute
Pitääpä laitella. Ei ainakaan illan toisessa lähetyksessä ollu ongelmaa, ekassa oli.
Eilisten näkemien matsien perusteella Wolvoilla ja Roostersilla tulee vielä kova kisa Hesan herruudesta.
Roosters on yhä Roosters, Toimisen ja Olinin puuttuminen ei muuttanut voimasuhteita. Royals saattaa olla kovempi kuin uskotaan.
Wolvot on yhä selvästi heikompi.
Vaasa on useasti ollut hankala paikka Roostersille, mutta kahden pelin perusteella Roostersin hyökkäyksenlinja taitaa olla joukkueen heikoin osa tällä hetkellä. En ihmettele jos sinne hankitaan vahvennuksia… Kohtahan osa eurosarjoista on päättymässä…
Wolvoilla monta positiivista juttua pelissä. Parempi joukkue voitti, mutta hyökkäys jos olisi Wolvoilla pysynyt pidempään kentällä, olisi puolustuskin onnistunut paremmin kun olisivat välillä saaneet levätä. Mielenkiinnolla odotan tuon joukkueen mahdollista kehitystä kauden aikana, toivottavasti sitä tapahtuu niin saadaan sarjasta mielenkiintoinen, vaikkapa juuri tuolla Helsingin herruudesta kamppailulla.
@jefumies Jossittelua jossittelua, eihän Wol hyökkäys tehnyt mitään Giantsiakaan vastaan. Samalla logiikalla voisi sanoa että ecg ja kuopio olisi pelanneet matsin porvoota vastaan about samoilla numeroilla jos ecg hyökkäys ja spessut ei olisi päästäneet 4x palautusmaalia ja antanut blokata punttia omalla kympillä.
Sitähän tämä on. Wolvojen hyökkäyksessä oli selkeästi parempaa tekemistä kuin ekassa pelissä ja niin oli myös ECG:llä . ECG:n pelissä oli paljon positiivista vaikka selkeä tappio tuli. Pelinrakentaja oli jo merkittävästi tarkempi heitoissaan, mutta harmittavasti rissuilla ei ollut hanskat kunnoss. Ei ne muutamat kopit olisi voittoa tuoneet, mutta ehkäpä jonkun pisteen. Minulla on tapana pyrkiä löytämään positiivisia asioita kunkin joukkueen pelistä ja yrittää löytää niitä kohteita joita hiukan parantamalla joukkue olisi kilpailukykyisempi, eli ns. positiivinen ajattelu. On kovin ikävä lukea joukkueiden ja pelaajien mollaamista kuinka lähes kaikki ovat väärässä sarjassa ja vanhoina hyvinä aikoina osattiin pelata toisin kuin nykyään.
Ei muuta kuin kivaa ja positiivista juhannusta, jossitellaan taas parin viikon päästä.
Juhannus ranking:
1 Butchers – paketti kasassa
2 Royals – kapea rosteri ei ole kärsinyt, vielä
3 Steelers – Greenfield ja Pekkarinen ok mutta joukkuekemia kokeiluasteella
4 Roosters – hyökkäyksen puuttuvat palikat pakottaa professorin paineeseen?
5 Crocodiles – huippu DEet, Sipp ja yksi rissu muuten ontuu
6 Saints – puolustus liigavauhdissa mutta miten tuttu QB kadotti hyökkäyksen avaimet?
7 Wolverines – pari hyvää DL pelaajaa muuten kehitys myöhässä
8 ECG – kannattiko kokeilla kokemuksen kerrytys? Kovaa koulua
Jabari Harris Giantsiin WR:ksi kertoo sosiaalinen media.
30/74, 40,5% comp%, 224, yds 4 IC, 0 TD statsit kahden viikon jälkeen jenkki-QB:lla pakotti selkeästi tekemään peliliikkeitä.
Jabari tuonee nopeutta ja isoja pelejä ECG:hen.
Tuskin se ECG:n quuppa sen paremmin osaa heittää palloa vaikka siellä olisi Justin Jefferson laidalla. Mutta onpahan nyt sitten ainakin varalla parempi QB jos alkuperäinen menee rikki.
@Hail mary. Voisi maalaisjärjellä olettaa, että QBn on helpompi heittää palloa kun on useampi laitahyökkääjä, jotka saa palloa kiinni. Ennen Jabaria ECGlllä oli vaan WR#1 joka teki asioita. Nyt on 2kpl rissua jotka saa palloa kiinni + hyvä suomi rb. Voit pistää Tom Bradyn QBksi, mutta jos rissut ottaa kaikki pallot kypärällä kiinni, niin ei ihme että on vaikeaa,
Royalsin Jalen Dennis näköjään signannu ELF. Tällä kaudella on Elffissä kauheesti ollu loukkaantumisia ja nyt alkaa näyttäytymään kotimaan kentillä. Ikävää
Näyttäisi olevan lauantaina tulossa pelaaja julkaistus, onkohan tälle korvaaja.