NFL Nostot

Sunnuntaina Subilla: Patriots vs Jaguars Lontoossa

NFL:n päiväpelit saavat jatkoa, kun MTV Sub näyttää sunnuntaina suorana New England Patriots vs Jacksonville Jaguars-matsin klo 16.25 alkaen.

Viime viikon NFL-matsi oli katsojakeskiarvoltaan Subin katsotuin ohjelma 59 000 katsojalla. Yksi merkittävä virstanpaalu on siis saavutettu, kun jenkkifutis kiinnostaa suomalaisia enemmän kuin Huutokauppakeisarin uusinnat. Piikkipaikan myötä voidaan jo sanoa, että NFL:stä on Subille aidosti sisällöllistä hyötyä. Uusintojen lisäksi taakse jäi myös lauantain NHL-peli, mitä voi pitää yllätyksenä jääkiekkohullussa Suomessa.

Have to Win in London

Tuleva ottelu on molemmille joukkueille pakkovoitto. Sekä Patriots että Jaguars ovat aloittaneet kauden yhdellä voitolla ja viidellä tappiolla.

Jaguarsin murheita käytiin läpi jo viime viikon ennakossa. Bearsia vastaan Jaguars aloitti hyvin, mutta ei onnistunut avausjaksolla touchdownin teossa. Bears sen sijaan sai hyökkäyksensä käyntiin toisella neljänneksllä ja käytti paikkansa varsin tehokkaasti.

Bearsin D’Andre Swithin juoksut upposivat Jaguarsin puolustukseen kohtalaisen hyvin. 5,4 jaardin keskiarvon oli hyvä, etenkin kun sitä ei venytä mikään yksittäinen iso onnistuminen.

New England Patriotsin hyökkäyksen alkukauden vahvuutena on ollut Rhamondre Stevensonin ja Antonio Gibsonin juoksupelit. Jos Patriotsin runningbackit pystyvät iskemään Jaguarsia vastaan yhtä vahvasti kuin Swith, luo se ison juoksu-uhan mikä helpottaa myös pelinrakentaja Drake Mayen johtamaa heittopeliä.

Patriotsilla mahdollisuus onnistua Jaguarsin takakenttää vastaan

Patriotsin alkukauden kompastuskivi on ollut sen heittohyökkäys. Jacoby Brisset aloitti kauden, ja on kerännyt viidessä ottelussaan vain 696 jaardia, 2 touchdownia ja yhden syötönkatkon.

Patriots varasi viime draftin ensimmäisellä kierroksella, kolmannella varausvuorolla North Carolinassa komeat tilastot heittäneen Drake Mayen. Hän on ehtinyt esiintyä kahdessa ottelussa, joista tilastoihin kertyi 265 jaardia, 3 touchdownia ja 2 syötönkatkoa.

Viime viikolla Bearsin tulokaspelinrakentaja Caleb Williams pelasi Jaguarsin puolustusta vastaan parhaan ottelunsa ja heitti ottelussa komeat 226 jaardia, 4 touchdownia ja yhden syötönkatkon. Mikäli Patriotsin keskushyökkääjät onnistuvat juoksuissaan ja linja saa suojeltua Mayeta Jaguarsin tuomalta paineelta, on Mayella hyvät mahdollisuudet toistaa Williamsin temppu ja tarjota katsojille Patriotsin alkukauden parasta heittopeliä.

Jaguarsilla ei varaa tuhlailla paikkoja

Jaguarsin Trevor Lawrencen hyökkäyksellä ei ole varaa jättää tilaisuuksiaan käyttämättä. Kuva: All-Pro Reels / Wikimedia Commons

Oman hyökkäyksen yskiessä Patriotsin puolustus on joutunut viettämään paljon aikaa kentällä ja joutunut antamaan vastustajille kohtalaisen paljon jaardeja. Pisteitä Patriots on päästänyt ottelua kohden 23,3.

Jacksonvillellä oli Bearsiakin vastaan momentuminsa. Takakentän vuotaessa turhan usein, ei Jaguarsin hyökkäykselläkään ole varaa tuhlata tilaisuuksiaan. Erityisesti joukkueen laitahyökkääjäkaartilta toivoisi lisää onnistumisia tärkeissä paikoissa. Bears-ottelun positiivisimpia asioita Jaguarsin kannalta olivat TE Evan Engramin kiinniotot ja jaardit. Alkukauden loukkaantumisista kärsinyt Engram kirjautti lähes puolet heitoilla tuoduista jaardeista. Kolikon kääntöpuolta katsottaessa muilla laitureilla riittää alkukauden otteissaan paljolti parannettavaa. Tuntuu, että jokainen laitahyökkääjä omaa kyllä kovan potentiaalin, mutta receiver-osasto (Kirk, Davis, Thomas Jr.) ei saa aikaiseksi onnistumisia samoissa otteluissa, saatin niin, että niitä tulisi perä-perään. Pitkillä draiveilla, jotka päättyvät touchdowniin, Jaguars voi hallita kenttäasemia, kelloa ja antaa Patriotsille mahdollisimman vähän saumoja oman puolustuksensa avaamiseen. Juuri se on ollut alkukaudella myrkkyä Patriotsille.

Takakentän Christian Conzales varattiin 17. varausnumerolla vuoden 2023 draftissa. Hän ja muu Patriotsin takakenttä haluaa jatkaa Jaguars-laitahyökkääjien ailahdelleita otteita. Kuva: Tennessee Titans / Wikimedia

Mayelle painetta?

Viime viikolla Jaguars onnistui ajoittain antamaan Williamsille kovaa painetta ja säkittämään hänet kolmesti. Juoksupelin pysäyttämiseen ja tulokaspelinrakentajan hämmentämiseen vahva blitsaaminen saataa olla hyvä lääke. Tällöin Mayella ei ole paljoa aikaa hautoa palloa ja etsiä vapaita laitahyökkääjiä, ja toisaalta miehen liikkuvuus ei ole aivan samaa tasoa kuin Williamsilla, joka pystyi karkaamaan paineen alta ja loihtimaan onnistumisia vielä taskusta poistuttuaan. Kahdessa ensimmäisessä ottelussaan Maye on säkitetty kuusi kertaa.

Vahva pelaaminen puolustuksen linjassa, sekä Mayen sekoittaminen blitseillä voi onnistuessaan auttaa paljon Jaguarsin takakenttää, jolle alkukausi on ollut hankala.

Siispä sunnuntaina kisaeväät kuntoon ja Sub auki klo 16.25!

Artikkelikuvan lähteet: