Subilla Sunnuntaina: Patriots vs Colts
Sunnuntaina Saksan maalla pelataan jälleen NFL:ää, kun New England Patriots ja Indianapolis Colts kohtaavat. Sub tarjoilee matsin jälleen suorana ja maksutta ihan old-school telkkarin puolelta. Lähetys alkaa klo 16.25.
Patriots ja Colts lukeutuvat 2000- ja 2010-luvun voitoikkaimpiin joukkueisiin. Tom Bradyn johdolla Patriots oli vuodesta toiseen Dynastiamainen kestomenestyjä, jota ei voinut koskaan laskea ulos potentiaalisten SuperBowl-voittajien joukosta. Kovin vastustaja AFC:n sisällä Patriotsille oli usein Peyton Manningin johtama Indianapolis Colts.
Menneestä tähän päivään
Legendojen saappaita ei ole ollut helppo täyttää kummassakaan kaupungissa. Uransa ehtoopuolella ollut Cam Newton pelasi Patriotsissa 2020 keskinkertaisen kauden (kun myös juostut jaardit ja touchdownit otetaan lukuun). Vuodesta 2021 aloittavana pelinrakentajana pelanneen Mac Jonesin tulokaskausi oli lupaava, mutta viime ja tänä vuonna tulokset eivät ole olleet yhtä hyviä.
Heittojaardeissa Patriots on NFL:n keskikastia, mutta yhdeksässä ottelussa touchdowneja on syntynyt heittäen vai 10. Juoksuhyökkäyksen osalta tilanne on vielä huonompi. Patriots on rushing yards-kategoriassa NFL:n kahdeksanneksi huonoin. Juosten touchdowneja on syntynyt vain viisi. Kärjistäen voisi sanoa, että joukkue tekee vain yhden heittomaalin per ottelu ja juoksee touchdownin joka toisessa matsissa. Tässä vaiheessa kautta Patriotsilla on koossa 2 voittoa ja 7 tappiota.
Manning lähti Coltsista kauden 2010 jälkeen. Yhden hajanaisen kauden jälkeen Colts-hyökkäys oli pääosin Andrew Luckin komennossa vuoden 2018 loppuun asti. Hyvää työtä tehneen Luckin jälkeen paikka on kuitenkin ollut tuulinen. Mm. Jacoby Brisset, Philip Rivers, Carson Wentz, Matt Ryan ja Nick Foles ovat vuorollaan puskeneet Coltsia eteenpäin. Vuonna 2020 Riversin johdolla joukkue ylsi wildcard-kierrokselle asti. Muina kausina play offeihin ei ole ollut asiaa.
Tämän kauden aloitti Anthony Richardson, jonka neljä ensimmäistä matsia toivat kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Richardsonin loukkaannuttua puikkoihin hyppäsi Gardner Minshew. Komeista viiksistään tunnettu mies heitti kahden Jaguars-kauden aikana 37 touchdownia ja 11 syötönkatkoa. Kaksi viime vuotta hän toimi kakkosmiehen roolissa Eaglesissa. Nyt viisi starttia on tuonut kaksi voittoa ja kolme tappiota.
Hyökkääminen ei kuitenkaan ole ollut Coltsille samanlainen haaste kuin Patriotsille. Esimerkiksi NFL:n parhaan puolustuksen omaavaa Brownsia vastaan Colts iski taululle 38 pistettä. Minshewin heittopeliä siivittää myös Zack Mossin tähdittämä juoksupeli. Moss on NFL:n juostuissa jaardeissa kakkosena (vaikka missasi loukkaantumisen vuoksi kauden avausmatsin). Puolustuksen puolella otteet eivät ole kuitenkaan olleet yhtä tiukkoja. Colts on antanut vastustajille NFL:n kuudenneksi eniten heittojaardeja ja viidenneksi eniten juoksujaardeja.
Vastakkain ottelussa ovat siis:
– Patriotsin heikko hyökkäys vs. Coltsin heikko puolustus
– Coltsin hyvä hyökkäys vs. Patriotsin keskinkertainen puolustus
Vaikka Patriots kaipaa voittoja, sen saumat pudotuspeleihin ovat käytännössä jo menneet. Ei niin loistokkaalla 4-5 recordilla ratsastava Colts taistelee vielä oman divisioonansa kakkospaikasta. Joukkueen loppukauden ohjelma ei ole kaikkein haastavimmasta päästä, joten wildcard-paikan osalta kaikki on vielä joukkueelle mahdollista.
Artikkelikuvan alkuperät ja lisenssoinnit:

Patriotsissa menestyksekkäästi hyökkäystä koordinoinut Josh McDaniels sai muuten hetki sitten potkut Raidersin päävalmentajan paikalta. Saa nähdä onko Patriotsilla jälleen kiinnostusta McDanielsin palveluksia kohtaan, jos/kun hyökkäystä ei muuten saada toimimaan.
Eipä siinä pisteillä juhlittu. Komeita säkkejä Coltsilta. Jännä nähdä starttaako Mac Jones seuraavaa peliä.
Vikings – Saints peli meni tokalla puoliajalla tiukaksi, mutta Viikingit näyttää löytäneen Dobbsista hyvän korvaajan Kirk Cousinsille. Cousinsilla tais olla viimeinen kausi menossa sopimuksestaan. Saas nähdä miten käy jatkolle jos Dobbs jatkaa hyviä otteitaan?