Miesten divari Miesten kakkosdivari Miesten kolmosdivari Nostot

Miesten divareissa ottelurikas kierros

Miesten ykkösdivisioona on käynnistynyt Fifth Quarterin ennakoimalla tavalla. Eagles oli Spartansia vastaan odotetun vahva, voittaen 48-17. Saints kuritti Wolverinesia 0-54. Oulu Northern Lights on joutunut taipumaan Spartansille ja TAFTille.

Tulevalla kierroksella Eagles lähtee vahvana suosikkina kohtaamiseen Oulua vastaan. Sunnuntaina Spartans on myös selvä suosikki Wolverinesia vastaan. Osa helsinkiläisistä pelaa todennäköisesti myös perjantaina Vaahteraliigaa Vaasassa, joten viikonlopusta tulee heille pitkä.

Mielenkiintoisin ykkösen matsi pelataan lauantaina Tampereella Saintsin ja TAFTin välillä. Molemmat voittivat oman avausottelunsa, mutta nyt vastus kovenee kummallakin. Fifth Quarter uskoo Saintsin voittavan ottelun. TAFTilla lienee liikaa hankaluuksia heittopelinsä kanssa, siinä missä Pyhimykset pystyvät etenemään sekä heittäen että juosten.

Kakkosessa taistellaan jo tiistaina

Kakkosdivisioonassa pelit käynnistyvät jo 6.6. tiistaina, kun Helsinki ECG isännöi Lohko Bn kärkiottelussa Kuusankoski Cowboysia. Molemmat voittivat avauskierroksen ottelunsa. Cowboys joutui Trojansia vastaan tiukemmalle, mutta väänsi voiton itselleen 29-6 lukemin. ECG voitti puolestaan Falconsin helpohkosti. Ikinuori Jarkko Nieminen heitti ottelussa peräti kahdeksan touchdownia. Ottelun voittaja ottaa vahvan kiinnityksen lohkon kärkipaikasta.

Toinen B-lohkon ottelu pelataan sunnuntaina 11.6. kun avauskierroksella hävinneet Trojans ja Falcons kohtaavat. Vierailija Trojans lähtee otteluun vahvana suosikkina. Mikäli Falcons haluaa välttää lohkon jumbosijan, on tämä ottelu se, missä pitää pystyä venymään parhaimpaansa.

Lauantaina 10.6. käynnistyy kakkosdivisioonan A-lohko. Klo 14 Rovaniemellä kohtaavat Nordmen sekä Kuopion ja Kiuruveden yhteisjoukkue Flying Fishcocks. Ennakkospekuloinneissa Nordmen on yhtä vahva kuin viime vuonnakin, ja varmasti erityisen hankala kaataa kotikentällään. Fishcocks on varmasti vahvempi kuin viime vuosien Farmers tai Veljmiehet, mutta kuinka paljon? Pohjoisessa pelattava ottelu antanee osviittaa tästä.

Karleby Goats ja Jyväskylä Jaguars iskevät puolestaan yhteen klo 16 Kokkolassa. Goatsin erikoisuus viime vuoteen verrattuna on farmiyhteistyö Seinäjoki Crocodilesin kanssa. Joukkueen laitahyökkääjäosastolta löytyvät mm. Vaahteraliigakentiltä tutut Kasperi Harju ja Jussi Kaas, mutta löytyykö joukkueelta farmiyhteistyön myötä myös pelinrakentaja, joka toimittaa heille palloa? Vai luottaako Goats edelleen juoksuvoittoiseen pelitapaan? Jaguars on puolestaan yhden välivuoden jälkeen koonnut rivinsä ja saanut pelaajia rosteriin myös Mikkelin ja Joensuun suunnalta. Joukkueen pelinrakentajaksi palaa Kuopio Steelersistä Mikael Taivassalo. Matsin lopputulos antanee suuntaa, onko jommasta kummasta haastamaan todenteolla lohkon ennakkosuosikki Nordmenia.

Kolmosdivari käyntiin sunnuntaina Hämeenlinnassa

Myös miesten 7 vs 7-muotoinen 3.divisioona käynnistyy tulevana viikonloppuna. Hämeenlinnassa pelattavassa turnauksessa pelaavat kotijoukkue Tigers sekä viime vuoden finaalijoukkueet Porvoon Teurastajat ja Joensuu Wolves.

Tigers voitti viime kauden kakkosdivisioonassa kuudesta ottelustaan kaksi. Teurastajien riveissä pelaa paljon Butchersissa Vaahteraliigaa pelanneita konkareita, jotka ovat 3.divisioonatasolle todella kovia pelureita. Viime vuonna Teurastajat joutuivat kauden avausottelussa tiukille, mutta voittivat Wolverines Pinkin 30-36, ja tämän jälkeen myös kauden loput matsit, finaalin mukaanlukien. Wolves voitti kolmosdivisioonan vuonna 2021 ja selvisi viime vuonna finaaliin asti kapeahkosta kokoonpanosta huolimatta.

Viime vuonna kolmosdivisioonassa kohdanneet Wolves ja Jaguars tekevät 2023 farmiyhteistyötä

Sarjan muut joukkueet ProMesta Blaze (Malmi), Sipoo Bulldogs ja Wasa Royals A’s aloittavat kautensa vasta myöhemmissä turnauksissa.

Artikkelin kuva: Niko Perälä

3 thoughts on “Miesten divareissa ottelurikas kierros

  1. Tampere vs TAFT. Saintsit taistelee divarivoitosta, TAFT kolmospaikasta Pirkkalan kanssa.

    Tampereella jennifudis tuntuu olevan nosteessa, joukkue vahvistuu ja toivottavasti pelaa ensi vuonna liigassa, stemppiä sinne.

    TAFT:lla miehistöstä poistunut 2/3 avainpelaajista ja korvaavat ovat ainakin ulkomaalaisten osalta kovin heppoisia. Hyökkäyksen linjassa positiivinen huomio kiinnityi ekassa pelissä bros Leppäsiin, myös RB Lindholm vakuutti. Deffissä linebacker Sinisalo veti hyvin. Pelinrakentajaruletti ja pelikutsut hirveästi kummastutti, eihän tuosta voi kuin parantaa. Arminen menee rissuna aivan hukkaan, äkkiä takaisin safetyksi. Kalloikoskelle peukunnosto.

Comments are closed.