Kakkosdivisioonassa täysi kierros, kolmonen starttaa sunnuntaina
Kakkosdivisioonassa pelataan lauantaina kaksi herkullista kamppailua. Pohjoisen lohkossa hallitseva Rautamaljavoittaja Rovaniemi Nordmen kohtaa kotonaan Jyväskylä Jaguarsin. Molemmat joukkueet nappasivat avauskierroksella voiton omista otteluistaan. Rovaniemi kaatoi Kokkolan 40-6 ja Jaguars Kuopion 48-27. Nordmen voitti Jaguarsin viime kauden keskinäisissä kohtaamisissa ja lähtee kohtaamiseen ennakkosuosikkina.

Lauantain toisessa taistossa kohtaavat Etelän lohkon Kuusankoski Cowboys ja Turku Trojans. Troijalaiset olivat avauskierroksella lepovuorossa, joten ottelu on heille kauden ensimmäinen. Cowboysilla oli ensimmäisellä kierroksella kokoonpanossa 21 pelaajaa. Kolmentoista miehen kokoonpanolla pelannutta Wolverines Blueta vastaan se riitti hyvin, mutta 25 pelimiestä lauantain rosteriin listannut Trojans antaa Cowboysille varmasti kovemman vastuksen kuin vajaamiehinen Ahmalauma.
Sunnuntaina kakkosdivarissa kolme ottelua
Sunnuntaina Etelän lohkossa pelataan yksi ottelu, kun Wolverines Blue isännöi Sipoo Buldogsia. Tähän kohtaamiseen Wolverinesin lähtökohdat näyttävät hieman paremmilta (kokoonpanossa 19-21 miestä). Sipoo Buldogs avasi kautensa viime viikonloppuna 37-6 voitolla Hämeelinna Tigersista. Buldogs vaikuttaa valmistautuneen kauteen hyvin, eikä Fifth Quarter yllättyisi, jos joukkue kaataisi sunnuntaina myös Wolverinesin.

Pohjois-lohkossa Kokkola Scorpions isännöi sunnuntaina Mikkeli Bouncersia. Scorpionsin kauden avaus päättyi isoon tappioon Nordmenia vastaan, kun taas Bouncers nappasi 32-12 kotivoiton Pori Bearsia vastaan. Bouncers on Fifth Quarter-toimituksen kirjoissa selkeä tähän kohtaamiseen.

Kuopiossa Vänärillä pelataan mielenkiintoinen ottelu Flying Fishcocksin ja Pori Bearsin välillä. Fischock esiintyi avausottelussaan Jyväskylää vastaan kohtalaisen pirteästi. Toisaalta Bears on varmasti nähnyt kalakukkojen otteet nauhalta ja pystynee tekemään pelisuunnitelman, jolla pidetään Fishcocksin vaarallisimmat pelaajat kurissa.

Kolmonen starttaa Porvoossa
Miesten 7 vs 7-muotoinen kolmosdivisioona käynnistyy viikonloppuna Porvoon turnauksella. Turnausta isännöivä hallitseva Äijäliigan ruhtinas Teurastajat saa vieraakseen Lappeenranta Razorbacksin ja Joensuu Wolvesin.

Koska kokoonpanoja ei ole vielä julkaistu on voimasuhteiden arviointi hivenen haastavaa. Teurastajilla on ollut parina viime kautena riveissään paljon Vaahteraliigastakin tuttuja “legendoja” ja mikäli heitä nähdään tositoimissa kotikentällä, voi porvoolaisia pitää ennakkosuosikkina. Wolves on ollut viime vuosina tuttu joukkue finaalista, joten myös he lienevät iskukykyisiä. Lappeenranta on menestynyt viime vuodet hyvin korkeakoulujenkkifutiskentillä, mutta Razorbacksilla on ollut hankalampaa. Sunnuntai näyttänee miten iskukyisen joukkueen eteläkarjalaiset ovat saaneet tänä vuonna kokoon.
Artikkelikuva: Jari Turunen

Cowboys – Trojans striimi
https://www.youtube.com/live/dKDxEAn5xyw?si=y-Veiij6NedOwVoI
Ei näy vielä tulosta, mutta Jaguars haki ison voiton Rovaniemeltä
8-34