Final Four-joukkueet selvillä
Korkeakoulusarjan puolivälierät eivät tuoneet yllätysvoittoja. Beaver Hunters kaatoi Aalto Predatorsin selvästi 34-6. Lappeenranta Wildmen joutui NDU Black Knightsin kanssa tiukemmalle, mutta otti voiton ja lopputurnauspaikan numeroin 22-14.
Final Fourin välierät
Helsingissä 26.4. pelattavan Final Four-turnauksen välierissä kohtaavat näin:
- Wasa Dogs vs Lappeenranta Wildmen sekä
- Jyväskylä Riemu Rhinos vs Turku Beaver Hunters
Välierien taisteluparit eivät kohdanneet toisiaan runkosarjassa. Covidin jälkeen tappioitta pelannutta Vaasaa voi pitää suosikkina omaan välierään Wildmenia vastaan. Joukkueet kohtasivat viimeksi vuoden 2024 jännittävässä finaalissa, jonka Dogs onnistui voittamaan 39-34. Tänä vuonna Lappeenranta ei ole ollut aivan viime vuoden veroissa iskussa, jonka vuoksi Dogsia voi pitää vahvana suosikkina finaaliin.
Beaver Huntersin ja Riemu Rhinosin kohtaamisen ennakointiin voi käyttää mittarina joukkueita, joita vastaan molemmat pelasivat runkosarjassa. Molemmat taipuivat runkosarjassa Dogsille ja voittivat Tampere Mahti Cocksin. Piste-eroissa turkulaiset olivat Jyväskylää parempia, joten Beaver Huntersille voi asetella välierään ainakin pientä ennakkosuosikin viittaa.
Voittajasuosikki lopputurnauksen voittajaksi on joka tapauksessa Dogs. Runkosarjan ja puolivälierien perusteella on kuitenkin selvää, että Final Fourissa pelaa tänä vuonna sarjan 4 kovinta joukkuetta.
Kuva: Laura Helminen

Helsinki on iso paikka. Toivottavasti katsojat löytävät oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.
Instagramissa tiesivät tämän artikkelin laatimisen jälkeen kertoa, että Velodromi olisi paikka. Toivottavasti tulee kiva tapahtuma, vaikka neljän parhaan joukossa ei ole pääkaupunkiseudun opiskelijajengiä
Onhan se hyvä että maalaispojat pääsevät isolle kirkolle reissaamaan jollain verukkeella.
Kylläpäs oli keskisuomalaiset lasit päässä selostajalla pronssimatsissa. En tiedä mistä on kotoisin, minun mielestäni ei mistään.
Keskisuomalaiset lasit päässä tolla entisellä Wildmenin päävalmentajalla, joka on Lappeenrannasta kotosin, jonka pelinrakentaja sekä runningback pelaa Wildmenissä? Niimpä niin
Oli kiva, kun turnauksesta oli hyvä stream saatavilla. Selostus oli omaan makuuni ainakin ihan ok.
Sen sijaan tulospalvelun käyttö on ollut tässä sarjassa ihan puulaaki-touhua. Runkosarjassa ei pelaajaluetteloita, ja final fourissa ei tulospalvelun mukaan pelattu edes mitalipelejä.
No nyt voi katsoa uudestaan:
https://www.is.fi/urheilu/art-2000011190420.html
Striimi oli hyvä, oli mukava seurata pelejä!
Liitossa ei taidettu seurata ollenkaan turnausta, ainakaan siitä ei ole mitään kirjoitettu, ainoastaan ennakko. No ymmärtäähän sen muuttokiireiessä ja juhannusta odotellessa. Aika noloa että iltapäivälehti huomioi turnauksen paremmin kuin lajiliitto itse.
Tää on jotenkin valitettavan tuttua aikaisemmilta vuosilta eri sarjojen kohdalla 🙁
On sinne muita uutisia tullut näköjään, mutta toi sarja unohdettiin lopputurnauksen lähtökuoppiin. Ei ole edes kotisivuille saatu kuin välierien tulokset. Olisikohan loppunut työpäivä tiedottajalla lauantaina kesken ja sen jälkeen sitten unohtunut muiden kiireiden painaessa päälle myöhemmin.
Eihän kai liiton tiedottajan eli hienommin viestintäpäällikön tehtäviin ole Laurila jälkeen kuulunut tiedotus tai viestintä?
Sinne pitäisi joku bonusjärjestelmä kehittää että jokaisesta julkaistusta artikkelista saisi bonuksen. Se on yleistä nykyään työpaikoilla että peruskuukausipalkalla päästään sinne työpaikalle, ja bonuksilla sitten vasta aletaan tekemään niitä töitä.
Mistäs tuolla juniorisarjoissa mennään kun kovin pieni määrä joukkueita pelaa 11v11 SM:ää?
U20/21 ilmeisesti sarjaa ei pelata tänä vuonna
U19 kolme joukkuetta (Porvoo, Roosters, ECG)
U17 viisi joukkuetta (ECG, Sjoki, Vaasa, Jkylä, Roosters)
U15 kolme joukkuetta (Wolverines, Sjoki, Roosters)
= kolmessa vanhimmassa ikäluokassa 11 joukkuetta ja ainoastaan Roostersilla Vaahteraseuroista joukkue kaikissa ikäluokissa
U13 ilmeisesti siirrytty sarjamuotoisesta pelaamisesta takaisin pieneen kenttään, lyhyisiin peleihin ja turnausmuotoon?
Tässä linkki lajiliiton maaliskuiseen koontiin:
https://jenkkifutis.fi/jenkkifutiksen-juniorisarjojen-sarjaohjelmat-valmiit/
On kyllä surullisen vähän 11v11-joukkueita. Farmisopparit eivät lisänneetkään sm- joukkueiden määrään, kuten liitto ilmeisesti oletti. Harmi.
Myös u15 divari muuttui turnausmalliseksi, valitettavasti. Sarjojen aikataulutukseen liitto touvottavasti tekee korjausliikkeen ensi kaudeksi. Nyt esim kolmen joukkueen u15 sm-sarja kestää yli 2kk jäätävillä peliväleillä ja liiton suurin? junnusarja u15 dirre starttaa heinäkuun lopulla, samalla kun kesälomat ovat jo päättymässä.
Näinhän se on, mutta parempi sentään että jotain toimintaa on kuin ei toimintaa ollenkaan. Kovaa työtä pitäisi liitossa ja seuroissa tehdä, jotta laji saataisiin nousukäyrälle, tuntuu että koronovuosista ei ole toivuttu vieläkään ja vaarana on että monessa paikassa joudutaan aloittamaan junnutoiminta jossain vaiheessa nollista ja se se vasta haastavaa onkin. Sama haaste tuntuu olevan naisten jefun kohdalla, uusia harrastajia todella vähän.
Ainakin sivusta seuranneen kortteliliiga tapainen junioritoiminta kaupungeissa saa harrastajia kiinnostumaan ja kokeilemaan lajia. Jyväskylä tekee tätä ainakin.
Muissa lajeissa tämä ollut käytössä pitkään (futis, pesäpallo, kiekko, koris,säbä) toki tämä vaatii aika paljon vapaaehtoisia ja junnuvarusteita mitä voi lainailla sitten kokeilijoille, mutta uskoisin ett pitkästä juoksussa maksaa takaisin.
Kortteliliiga on ollut hyvä ratkaisu Jyväskylässä, en tosin ihan varma ole että onko se tuonut kuinka paljon harrastajia seuralle. Kyllä lajin matala kasvu tai jopa taantuminen johtuu tekijöiden puutteesta. Tai toisaalta herää kysymys, että jos juniorivalmentajalle melkein lajissa kuin lajissa maksetaan korvausta niin miten jefussa vuodesta toiseen pyöritään saman ongelman kanssa. Tuossa kun katselin cheerleadingin menestystä MM-kisoissa niin mielenkiinnosta menin katsomaan heidän lukujaan. Lähes 17000 harrastajaa, 60 seuraa ja neljänneksi suurin liikuttaja 12-18 vuotiaiden tyttöjen osalta. Cheerleaderit lähtivät SAJL:stä omille teille tasan 30 vuotta sitten ja loppu onkin historiaa. Mitä olen kuullut niin ei siellä juniorivalmentajat ilman korvausta pyöri.
Täällä oli keskustelua Jyväskylän “kortteliliigasta”, niin kirjoitin Foorumille aiheesta:
https://fifthquarter.fi/keskustelut/aihe/kortteliliiga
Saa lukea ja varastaa konseptin omalle paikkakunnalle.
Syy miksi vuosien saatossa ollaan saatu paikallissarjaan 6-8 kertainen määrä pelaajia verrattuna siihen mitä meillä turnauksiin pelaajia reissaa on lähes pakko liittyä juurikin tuohon matkailuun. Eli nimenomaan vanhemmat eivät pidä ajatuksesta että lapsi reissaa itsekseen tai että pitää lähteä mukaan 12 tuntiselle reissulle.
Kaikki meidän treenivuoroilla törmäilevät ovat jaguarsin harrastajia, jefutietoisuus leviää kaupungissa paljon laajemmalle kuin jos tyytyisi turnausporukkaan mihin perinteisesti saadaan ehkä 7 pelaajaa..
paikallispelit tuplaavat pelikokemuksen turnauksiin nähden kaudessa. Toiminta saa vanhemmilta kehuja ja maine kaupungissa on hyvä.
Vapaaehtoisia tarvitaan kyllä, mutta alusta asti on valmennuksesta ja tuomaroinnista saanut kaikki korvausta. Siihen on varaa kun ei ole niitä matkakuluja.
Ja taitaa olla nyt1 divarin avauskokoonpanoissa 4 tai 5 pelaajaa jotka on aikanaan paikallispelejäkin pelailleet.
Se kannattaisi ainakin isoimpien kaupunkien (Helsinki, Tampere,Turku,Oulu ja miks ei Kuopio ja pienemmätkin) edes koittaa kerran tai kahdesti.
Cheerleading on meidän perheessä tuttu harrastus, siellä on palkattu vanhemmat harrastajat valmentamaan nuoria tai sitten lopettaneet kilpailijat palkattu valmentamaan. Siltikin kuukausi maksut minusta pysyny siellä järkevänä, verrattuna moneen muuhun lajiin.
Samalla sielöä yhteisöllisyys tämän kautta menee ikäryhmä joukkueiden ylitse. Mutta jos oikein ymmärrän, Jyväskylässä myös junnut ja pelaajat valmentanut kortteliliigassa? Ja hieno kuulla tätä edustukseen asti pelannut!
Mitäs tuolla Ruotsin U19 maaottelussa tapahtui kentällä kun mitään raporttia ei ole julkaistu? Ilmeisesti palloa jälleen luovutettiin vastustajalle oikein urakalla ja runkopelaajat jäivät matkasta liiton arvottua reissulle liian kalliin hinnan?
Jep hinta oli aika törkeä siihen nähden mitä sinne mentiin tekemään yksi yö Ruotsissa ja yli 600€, ei ihme ettei osa lähtenyt mukaan.
Onhan tuo aika korkea hinta, mutta kannattaa muistaa ettei SAJL ole kovin varakas liitto verrattuna esim. Jääkiekko- tai Palloliittoon. Isojen sponsorirahojenkin saamiseen pitäisi löytyä vastaavaa näkyvyyttä, joten aika pitkään pitänee maajoukkueen pelaajien ja valmentajien kaivaa omaa lompakkoaan…
Tottakai pelaajat maksaa matkat itse, mutta tässä kohtaa hintalappu oli matkalle kohtuuton
Varmaan joillekin kohtuuton, mut joukkueellinen pelaajia kuitenkin Ruotsiin matkasi…
Tuli toimituksessa katsottua tuo nuorten EM-matsi nyt tallenteelta. Tässä lajiliiton tiedotetta kattavampi koonti tapahtumista, jos jotakuta kiinnostaa lukea:
Ensimmäisellä puoliajalla Suomi siirtyi 0-7 johtoon Haapamäen komeiden heittojen ansiosta. Tämän jälkeen Ruotsi tarjoili paikkaa kasvattaa johtoa useamman kerran. Kuitenkin: Suomelta Haapamäki fumblasi pallon ojentaessaan handoffia ja heitti paineen alla interin seuraavalla drivella. Sitten Hermanni Raitanen nappasi komeat jaardit screen-pelistä, mutta fumblasi pallon. Puoliajan lopussa Suomen lentopotkujoukkue sähläili toisen kerran ottelussa ja Ruotsi sai hyvän kenttäaseman jälkeen tasoituksen ennen puoliaikaa. Suomella isoja heittopelejä hyökkäyksessä, mutta ensimmäisen ja toisen downien juokseminen oli todella vaatimatonta + joukkueella yksinkertaisesti liikaa paljon pallonmenetyksiä. Puolustuksessa Suomelta varsin hyvä ensimmäinen puoliaika. Varmaa taklaamista ja Jyri Jääskälle yksi syötönkatko.
Toisella puoliajalla parin hyvän juoksupelin jälkeen laitahyökkääjän tarkoitus juosta suunnanmuutospeli, mutta ball-security jälleen surkeaa ja fumble. Ruotsalaisselostaja toteaa osuvasti: Once again Finland trying to be too cute and causing their own headache. Seuraavalla drivellä taas muutama hyvä juoksupeli, jonka ansiosta ketjut liikkuu. Haapamäki heittää kuitenkin intterin, jossa on paljon samaa ensimmäiseen: Oikealla puolella WR näyttää voittavan post-kuvassa oman puolen takakentän, mutta vasemmalta safety tulee apuun ja poimii helpon pickin. Hyvän palautuksen ja Suomen rangaistuksen jälkeen Ruotsille hyvät kenttäasemat, jonka jälkeen 14-7 johtomaali juoksupeleillä. Seuraavalla drivellä Suomi tasoihin. Ensin Raitaselle jälleen komea siivu screen-pelillä, jonka jälkeen Konsta Mäenpää karkaa draw-pelillä maaliin asti: 14-14. Suomen hyvät otteet jatkuu, kun Augusti Hugarts nappaa intterin. Hyökkäys menee kuitenkin vain taaksepäin kun toss epäonnistuu ensimmäisellä ja kolmannella Haapamäki säkitetään. Potkaisijaan törmäämisen vuoksi Suomi pysyy kuitenkin hyökkäävänä joukkueena. Yksien uusien yritysten jälkeen Suomi menettää kuitenkin pallon, kun sentterin snäppi menee pieleen. Suomi saa pallon takaisin ja selvittää “3 ja pitkä”-tilanteen Raitasen screenillä. Raitanen pudottaa pallon, mutta Suomen onneksi se ei päädy ruotsalaisille. Tämän jälkeen Haapamäki kuitenkin rähmää pallon säkitettäessä. Ruotsi vie pallon pohjiin ja siirtyy 21-14 johtoon.
Suomen drive pääsee lähtemään 50 jaardin kohdalta, kun pelikelloa on jäljellä 1.08. Haapamäen kahdella ensimmäisellä heitolla syntyy uudet yritykset. Suomi 21 jaardin päässä maalista, kun pelikellossa on 49 sekuntia. Mäenpään lyhyen juoksun jälkeen Haapamäki löytää Ami Lindforsin maalialueen kulmasta ja Suomi tasoittaa 21-21.
Jatkoajalle mennään, jossa Ruotsin puolustus pysäyttää Suomen draivin. Ruotsi pystyy juoksemaan omalla vuorollaan palloa eteenpäin. Ruotsalaiset eivät pääse maalialueelle asti, mutta upottavat potkumaalilla voiton 24-21 numeroin.
****
Toimituksen ehkä epäsuosittu mielipide siitä, miksi ottelua ei voitettu:
–> Rähmäykset. Pallosta kiinni pitämistä, palloturvallisuutta, snappaamista ja punttipelien snapin vastaanottoa pitää harjoitella harjoituksissa SEURATASOLLA. Maajoukkueleirityksissä ja maaotteluissa yhteisen ajankäytön pitää mennä jo aivan eri asioihin kuin siihen, että miten soikeaa palloa kannetaan turvallisesti niin että se ei irtoa, kun ruotsalainen taklaa tai tuijottaa pahasti.
Loppukevennys: https://youtu.be/K0qG34a5oqY?feature=shared&t=80
Miesten vaahteraliiga alkaa 15 päivän päästä ja kovia signauksia on tippunut tasaiseen tahtiin. Jengeillä vaihtuu importit lennosta ja kaikenlaista muutakin tapahtuu, mutta silti aivan hiljaista.
Miksi kukaan ei puhu näistä mitään? Missä on uudet ennakot tai edes joku toimituksen nosto? Edellisen uutisen kommentointikin oli suljettu. Vahinko vai linjaus?
Onko homma oikeasti näin kuollutta? Tuhat kävijää päivässä, mutta meininki kuin torstai-iltana kirjastossa. Puhukaa ihmiset, keskustelkaa, nostetaan hypeä vähän ylös ennen kuin kausi lähtee käyntiin!
Nyt on kyllä mielenkiintoisia signauksia ollut, isoimpana Wasan aika iso panostus OL ja mielenkiinnolla nähdä missä kunnossa Cedric on.
Kautta linjan todella iso kokoisia OL pelaajia tuodaan Suomeen tälle kautta.
Vaasa voi jopa olla kauden mustahevonen, saa nähdä mitä se Seppo vielä kaivaa hatustaan… En usko että hankinnat jäävät tähän.
Kausi alkaa pian ja päästään näkemään miltä joukkueet näyttää tällä kaudella tosipaikan tullen.
Jos Seppo taikoo tosta nipusta mestaruusjengin, niin lupaan äänestää miestä suoraan presidentiksi. No okei, ehkä ei ihan, mutta oishan se melkoinen miracle on ice, jos menevät finaaliin asti! Mielenkiinnolla odotan, mitä Seppo on saanut keittiössään aikaan.
Tamperekin näyttäis heränneen hereille, taitaa sielläkin nyt olla viisi jenkkiä kasassa.
Onko muuten ECG ja Wolverines ainoat jengit, jotka ei ole tuomassa täyttä jenkkimäärää tänä vuonna….vielä?
Tampereella 3 jenkkiä, yksi “kotijenkki” ja yksi EU pelaaja. Viikolla yksi taitaa Vaasa hakea pisteet pois Tampereelta.
Pre season ranking:
1 kori: But, Roo
2 kori: Ste, Cro, Roy
3 kori: Sai, Wol
4 kori: ECG
Toisaalta jos spekuloidaan:
– Kuopio saattaa olla heikompi
– Cron iskukyky saattaa olla huomattavasti heikompi johtuen hyökkäyksen skillipelaajien menetyksistä
– Royalsin ranking perustuu viimeaikojen jenkkiakvisitioiden nosteeseen
– Wol saattaa olla samanlainen raunio kuin pari edellistä kautta ja pitää perää
– ECG:n suomirunko saattaa nostaa joukkueen sijoitusta alakerrassa vaikka importeissa annetaan muille eteen
Way too early Vaahteramalja Porvoo – Roosters. Porvoolle mestaruus perustuen huimaan parannukseen QB ja RB osastolla (joskin OL mietityttää).