Korkeakoulu Nostot

FCAA jatkuu lauantaina Laajasalossa ja Lappeenrannassa

Korkeakoulusarjassa pelattiin lauantaina kaksi jännittävää ottelua. Kaarinassa vahvasti kauden aloittanut Beaver Hunters ja hallitseva mestari Wasa Dogs väänsivät pakkasessa tasaisesti. Kolmannen neljänneksen päättyessä tilanne oli vielä tiukasti 6-14. Päätösneljänneksellä molemmat onnistuivat maalinteossa kertaalleen, joten Dogs vei pisteet Pohjanmaalle lukemin 12-21.

Myös Jyväskylässä Riemu Rhinosin ja Lappeenranta Wildmenin ottelu eteni pitkään tasaisesti. Rhinos karkasi toisella neljänneksellä 29-18 johtoon, mutta Akseli Isotalon pitkä heitto kavensi lukemiksi 29-24 juuri ennen puoliaikaa. Toisen jakson alussa Wildmen siirtyi vielä 29-30 johtoon. Tämän jälkeen Rhinos meni kuitenkin menojaan ja karkasi lopulta 64-36 kotivoittoon.

Tulevana lauantaina tasaisia taistoja

NDU Black Knights voitti omassa avauksessaan Joensuu Hawksin, mutta mitenkään loisteliasta kadettien peli ei ollut. Tampere Mahti Cocks sai puolestaan selkäsaunan Turulta omassa kauden avauksessaan. Molemmat joukkueet luottanevat enimmäkseen juoksupeleihin, joten se, joka jaksaa juosta ja on vahvoilla linjapelaamisessa ja juoksupuolustamisessa täydet neljä neljännestä on vahvoilla voittajaksi. Ottelu pelataan Laajasalossa klo 14.00 alkaen.

Lappeenranta Wildmen kohtaa puolestaan Aalto Predatorsin. Viime vuonna joukkueet väänsivät keskinäisessä ottelussa todella tasaisesti. Nyt molemmilla on allaan tappio avauskierrokselta ja varmasti kova nälkä lunastaa itselleen kauden avausvoitto. Ottelu starttaa Kielo-areenalla klo 18.30.

Artikkelikuva: Jari Turunen