Miesten divari Nostot

Cowboys avaa kautensa Ykkösen toisella kierroksella

Ykkösdivisioonan toisella kierroksella saadaan osviittaa joukkueiden voimasuhteista. Lauantaina Oulussa kohtaavat voiton Spartansista napannut Northern Lights sekä uudistunut Kuusankoski Cowboys, jolle ottelu on kauden ensimmäinen.

Northern Lights-hyökkäys oli avausottelun ensimmäisen puoliskon hivenen talviruosteessa. Joukkue luotti neljän laitahyökkääjän muodostelmiin, mutta laitahyökkääjät eivät tahtoneet saada Shay Netterin heittoja kiinni, ja toisinaan Netter yliarvioi laitahyökkääjien vauhdin pahasti pidemmissä heitoissa. Spartans-pelinrakentaja Joni Riihelän jalat ja muutama hyvä heitto riittivät siihen, että tauolle mentäessä kotijoukkue johti mittelöä 10-0.

Spartans päästi Northern Lightsin mukaan otteluun potkujoukkueiden virheillä. Hyvät kenttäasemat hyödyntänyt Oulu siirtyi 10-14 johtoon. Riihelän komea juoksu vei Spartansin hetkeksi 16-14 johtoon, mutta extrapointissa sattuneen töhöilyn seurauksena Oulu tasoitti heti kuljettamalla potkaisijan heittämän syötönkatkon Spartans-maaliin asti.

Tämän jälkeen Northern Lights onnistui hyökkäyksessään avauspuoliskoa paremmin. Kahden keskushyökkääjän muodostelmista juoksupeli toimi ajoittain hyvin, ja laitahyökkääjistökin onnistui koppaamaan pari Netterin pitkää palloa. Lopulta oululaiset karkasivat 16-33 voittoon.

Mikko Lautamatti pelannee pelinrakentajan sijaan muilla paikoilla tällä kaudella. Kuva: Aino Raki

Oulun tuleva vastustaja Kuusankoski Cowboys on uudistunut viime kaudesta ainakin avainpelipaikkojen osalta. Joukkueen pelinrakentajana nähdään Suomen jenkkifutisdivisioonien kestomenestyjä Niclas Carpelan. Joukkueen keskushyökkääjänä nähdään puolestaan 24-vuotias jenkki Roman Jones. Puolustuksen takakenttää on puolestaan vahvistettu safety Jamani Bladella. Viime kausina Cowboys on ollut teräksinen joukkue etenkin puolustuksessa. Nyt Carpelanin ja Jonesin boostaama hyökkäys voi nostaa lehmipoikien tasoa vielä muutaman pykälän lisää. Muihin ykkösdivisioonajoukkueisiin nähden rosterin kapeus tai leveyden puute voi olla kauden aikana yksi haittatekijä. Cowboys ei ole hetkeen julkaissut päivitettyä kokoonpanoa, joten kauden avaukseen listattava rosteri antanee osviittaa siitä, mikä pelaajatilanne on kauden käynnistyessä.

Spartans punnitsee Bulldogsin sunnuntaina

Sunnuntaina saadaan lisää käsitystä ykkösdivisioonan joukkueiden voimasuhteista, kun Spartans matkaa Keravalle Bulldogsin vieraaksi. Bulldogs-puolustus näytti ottelussa Jaguarsia vastaan vahvalta ja antoi Jyväskylälle vain 7 juoksujaardia. Spartans juoksi Oulua vastaan 207 jaardia (joista Riihelän osuus oli komea 153 jaardia). Mikäli Bulldogs pystyy pitämään Spartansin juoksupelin ja Riihelän omat juoksut kurissa, voi se olla vahvoilla ottelun voittajaksi.

Dominic Olney pelasi Oulua vastaan laitahyökkääjänä, mutta häntä ei saatu hyödynnettyä viime kausien tavoin. Kuva: Laura Helminen

Jos Pirkkala onnistuu kuitenkin kuljettamaan palloa keravalaisen puolustusta vastaan, voi ottelu kallistua Spartansin hyväksi. Bulldogs-hyökkäys sai Jaguarsia vastaan aikaiseksi 15 pistettä, ja urakka tuskin helpottuu ykkösdivisioonassa jo muutaman vuoden pelannutta ja terästäytynyttä Spartansia vastaan. Toki Spartansin pitää karsia potkupeleistään avausottelun isot virheet pois.

Artikkelikuva: Aino Raki

39 thoughts on “Cowboys avaa kautensa Ykkösen toisella kierroksella

  1. Ensimmäisen puoliajan Cowboys pitänyt enimmäkseen palloa ja käyttänyt Roman Jonesia monipuolisesti keskushyökkääjänä ja laiturina. Yksi kohtalokas rähmäys kuitenkin omassa päässä, josta Oulu rankaisi ja johtaa tauolle mentäessä.

    Northern Lights -hyökkäyksessä Netter hakee aika paljon onnistumisia pitkillä palloilla, mutta ihan hirveästi ne eivät ole hunajaa tuoneet. Toki pitkät pallot saattavat venyttää puolustusta. Oulun laitureista Oliver Kärkkäisen nopeus ollut mukavaa katsottavaa, mutta (märän?) pallon soisi tarttuvan vielä paremmin näppeihin.

  2. Harmittavasti Jones loukkaantui, toivottavasti ei kauden päättävä loukkaantuminen. Peli ollut yllättävän tasaista, oletukseni oli että Oulu olisi vienyt tämän kohtuu helposti. Tuleeko tällä kaudella pitkästä aikaa tosella tasainen ykkönen?

  3. Kärkkäinen vastasi huutoon heti puoliajan jälkeen, nappasi post-kuviosta pallon kiinni ja kiikutti sen maaliin asti.

    Jalani Blade toi hetkeksi hyvää vaihtelua Cowboysin hyökkäykseen ja repi puolustuksen puolella pallon kertaalleen Kuusankoskelle.

    Oululta kuitenkin nyt toinen peli putkeen, missä meno paranee loppua kohden – Etenkin hyökkäyksessä. Pauli Pylväs juoksi toisella puoliskolla komeasti ja häntä ruokittiinkin enemmän. Ehkäpä myös se Cowboysin rosterin ohkaisuus alkoi näkyä. Puolustuksessa ne juoksut upposivat helpommin. Kuusankosken hyökkäyksessä Jonesin tipahdettua Blade otti myös yhdessä vaiheessa hiukan happea, jolloin Carpelanin aseet olivat hyökkäyksessä varsin vähissä. Lopussa Netter naulasi ottelun hyvällä heitolla.

    Ykkösen matsit olleet toistaiseksi mielenkiintoista katsottavaa – Toivottavasti sunnuntaina jatkuu sama meno, kun Bulldogs ja Spartans kohtaavat.

  4. Antaa tuo Bulldogsien endi aika paljon hyvää toiselle, kaks peliä miinukselle mutta taklaa repimällä maskista ja kiista ansaittu lippu. Kaks peräkkäisellä peleillä ja kolme jo ekaan puoliaikaan.

  5. Spartans näytti, että Bulldogsin puolustusta vastaan voi kyllä juosta, vaikka kovin vahvaa heittouhkaa ei edes löytyisi juoksupelin tueksi. Avauskierroksella Jyväskylän juoksupeli jäi lähes nollille Keravaa vastaan, mikä kertoo kyllä tämän matsin perusteella enemmän Jaguarsin juoksuhyökkäyksen kuin Bulldogsin juoksupuolustuksen tasosta.

  6. Jaakko Latva-Pukkila menee ihan heittämällä kärkeen lajin selostajista, ihan millä sarjatasolla tahansa mitattuna. Jaakko pitää hyvin katsojat mukana tapahtumissa ja sykettä riittävän korkealla. Sitten toinen ääripää on nämä Oulu, sekä Pirkkala jonka selostajalla on välillä hankaluuksia tunnistaa edes mitä lajia pelataan.

  7. Piti kommentoida liigaennakkoon kausiveikkausta mutta ilmeisesti kommentointi suljettu?

  8. Miten ihmeessä JAG-NL pelissä eka neljännes voi kestää yli 50 minuuttia? Tuomarit vissiin seuraa tulostaulun kelloa ja tulostaulun pitäjä pihalla kuin lintulauta kellon käytöstä?

  9. Kello pysähteli paljon ainakin siksi, että Jaguars ei juuri juossut vaan kello oli jatkuvasti poikki epäonnistuneiden heittojen vuoksi. Oulun juoksut taas toivat jatkuvasti uusia yrityksiä tai touchdowneja, jolloin kello ei jää heti käymään. Sitä en tiedä, että sähläsivätkö tuomarit sen lisäksi sitten jotenkin Ja kyllähän tuomareilla on aina virallinen pelikello, ja jos tulostaululla on väärä aika, sitä korjataan tuomareiden ohjeiden mukaan. Eli tulostaulun käyttäjän piikkiin ei kestoa kyllä voi mitenkään laittaa.

  10. Jotakin tulostaulun kanssa oli alkuun pielessä, koska Jyväskylän ensimmäisen hyökkäysvuoron eli kolmen epäonnistuneen heiton ja lentopotkun jälkeen taululla on 10:07, vaikka sekuntikellon kanssa ottelua katsoessani aikaa on kulunut vain 31 sekuntia. Oulu teki TD:n toisella pelillä, ja taululla oli 10:39, kun aikaa oikeasti oli mennyt 1:05. Myöhemmin se tulostaulun kello kuitenkin oli korjattu ajan tasalleen, muutama minuutti myöhemmin. Sen mitä TV:stä näki, niin loppuneljänneksen ajan oltiin aika hyvin ajan tasalla. 0-14 TD:n kohdalla tulostaulu ja oma sohvasekuntikello oli eri ajassa vain 7 sekuntia, eli käytännössä niin oikein kuin voi olla.

    En ihan tarkasti voi sanoa menikö sekuntikellon kanssa operointini TV-lähetyksen osalta oikein, kun monesti peliaika lähti käyntiin kun TV:ssä oli hidastukset käynnissä. Muutaman kerran kelloa ei taululla laitettu päälle, kun pelaaja juoksi rajasta yli, tai kun joukkue sai uudet yritykset, ja pallo oli spotattu paikalleen.

    Kentällä oli myös paljon poikkeavia juttuja, kuten ketju poikki, muutamia tuomariston ylimääräisiä keskusteluita rangaistuksien mittauksista ja oikeasta downista jne, muutama aikalisä jo ensimmäisellä neljänneksellä, pari loukkaantumista, ja aika paljon rangaistuksia.

    Kyllä se oli todella pitkä neljännes, ja oman kellonkäytön mukaan eroa neljänneksen jälkeen oli alle 10 sekuntia, minkä voi laskea sen virheen nimiin, että TV:ssä ei aina näkynyt se milloin pallo spotattiin ja kello kävi.

    Eli tuomaristo käytti kelloa oikein.

  11. Spartansin selostaja näköjään vaihdettu viime matsista. Tälläkin kertaa sinne on raapaistu joku lajia tuntematon kentän ohi kävellyt koirankusettaja.

  12. Hail Marylle: Eiköhän koko jefurintamalla ole puutetta taustahenkilöistä, osaavista ja vähemmän osaavista. Eikä paremmasta lie toivoa, jos uskallikot heti haukutaan pystyyn palstoilla. Olisihan tuon kommenttisi otteluselostajasta voinut rakentavamminkin muotoilla. Esim. henkilökohtaisen mollaamisen sijaan voisi esittää seuran suuntaan toiveen selostajien perehdyttämiseen lajin perusasioihin…

  13. Samaa mieltä! Ja ilman tekemistä, ei kukaan edes opi ja jos lytätään niin kohta ei ole ketään selostamassa.

  14. Eli te kundit olette sitä mieltä että jos saatte kylmän pihvin ravintolassa vedätte sen naamaan tyytyväisenä ja seuraavalla kerralla toivotte saavanne pihvin lämpimänä, jos ei vielä silloinkaan, niin kyllä se joku kerta, ainakin sitten kun kokki vaihtuu – ehkä?

    Itse ainakin suostuisin olemaan sitä mieltä että jos nyt välttämättä haluaa leikkiä jotain televisioselostajaa niin minimivaatimus olisi lajin sääntötuntemus. Jos joku pahoitti kommentoinnistani mielensä, niin en ole vastuussa puolestaloukkaantujien henkisen tasapainon järkkymisestä. Pitää nyt kuitenkin muistaa että kyseessä on maksullinen palvelu ja asiakkaat toivovat saavansa rahoilleen vastinetta.

    Somessa omille seuraajille se vielä menee että änkytetään mitä sattuu, mutta sitten jos lähdetään valtakunnan verkkoon tekemään asiaa nk. tosissaan, niin se ei enää onnistu että selostaja tietää vähemmän säännöistä kuin 80-vuotias äitini joka ei ole koskaan yhtään matsia nähnyt. 46 vuotta kuitenkin ollaan lajia tahkottu Suomessa, ja selostajilla on mahdollisuus koko pitkän talven ajan tutustua lajin sääntöihin. Kotimaisista selostajista nostaisin esille asiantuntijoina Laurilan, Tiilikaisen ja Latva-Pukkilan, muut ovat keskivertoa tai pahasti sen alapuolella.

    Katsoin hetken PDF Sports Networkin lähetystä pelistä Roosters – Crocodiles ja olipas piristävää kun kerrankin sai Vaahteran peliä kuunnella asiantuntevalla selostuksella. Selostus oli jouhevaa ja asiantuntevaa ilman erillisiä sääntökertauksia tai muita änkytyksiä.

  15. Olikin jo vähän ikävä noita gridiron.fi-tason “MINÄ olen maksava asiakas” tason änkytyksiä lajista hemmoilta, jotka eivät selvästi ole rikkaa ristiin lajin eteen tässä maasssa laittaneet, ainakaan pariin vuosikymmeneen..

    Toi PDF Sports Networkki on taas sellaista puuhastelua liitolta että nekin oletettavasti vähät rovot olisi voinut käyttää näkyvyyden lisäämiseksi tässä valtakunnassa.

  16. “Eli te kundit olette sitä mieltä että jos saatte kylmän pihvin ravintolassa vedätte sen naamaan tyytyväisenä ja seuraavalla kerralla toivotte saavanne pihvin lämpimänä, jos ei vielä silloinkaan, niin kyllä se joku kerta, ainakin sitten kun kokki vaihtuu – ehkä?”

    Lue uudestaan vastaukseni. On eriasia palauttaa pihvi käskemällä tarjoilijaa/kokkia työntämään pihvi takakankkujensa väliin, kuin vain pyytämälla kylmän pihvin tilalle lämpimän hieman ystävällisempään/kohteliaampaan. (Kokki kai harvoin on syypää annoksen kylmyyteen?) Itse olen esim. saanut saanut uuden toteamalla etten ole tilannut hiilipizzaa. Ei tarvinnut sen enempää korottaa ääntä, lisätä kirosanoja tai haukkua pizzan paistajaa.

    Ei kai liene kovin suuri ymmärrys että USA:sta löytyy jefua paremmin ymmärtäviä selostajia tai kommentoijia. Tosin joitain suomalaispelaajien joukkueiden striimejä katsoessa sielläkään ei aina varsinkaan kommentoijilla ole ollut kovin paljon annettavaa selostuksellisesti. Joitain NFL pelejä seuratessakin on välillä ärsyttänyt selostajien tyhjän päiväiset jorinat joissa itse ottelu on tuntunut unohtuvan…

    Eli lyhyt kertaus: Kommenttini ei koskenut itse palautettasi, vaan sen muotoilua.

  17. Ei kai liene kovin suuri yllätys että USA:sta löytyy jefua paremmin ymmärtäviä…

  18. Olisiko tämän selostajan arvostelun jälkeen mielipiteitä itse pelistä? Cowboys oli nähtävästi saanut jalkeille vähän vahvemman rosterin kuin heillä ensimäisessä pelissä oli. Puolustus näytti kovalta varsinkin boksin osalta. Linja pystyi antamaan hyvää painetta ja pääosin dominoi Spartansin hyökkäyksen linjaa läpi ottelun. Herrat #0 Barkman ja #93 Niemi pistivät C:n puolustuksesta erityisesti silmiin hyvillä otteillaan. Cowboys jos jatkossakin saa hyvän rosterin jalkeille, niin on vahva haastaja sarjassa. Pirkkalalla ottelu alkoi melkoisen epäonnisesti kahdella huonolla snäpillä. Ajoittain kykenivät hyökkäysvuoroillaan myös hyvään etenemiseen rb Hietalan juoksuilla, sekä qb Olneyn omilla jaloilla. Hyökkäyksen suurimpana ongelma oli Cowboysin boksin vahvuus. Olneylle ei jäänyy kummoisemmin aikaa kohteen löytämiseen, ja juoksupelit muutamaa Hietalan leiskautusta lukuunottamatta pysäytettiin +/- 3 jaardiin. Spartans puolustuksen linjan #77 Suonpää pelasi melko vahvan ottelun keskellä, sekä pallon toiselta puolelta puuttuvan Mannilan poissaolo varmasti näkyy ja tuntuu OL pelaamisessa. Täysivahvuisina molemmat joukkueet kilpailevat sarjan voitosta Oulun kanssa. Ensiviikon Cowboys – Bulldogs kohtaamiselle veikkaan 33-0 lopputulosta lehmipoikien hyväksi. Spartans taas tulee mitä luultavimminkin käymään ryöstöretkellä huhtahallissa. Lopputuloksena 13-29 vierailijoille.

  19. Ykkösdivisioonan ja Naisten Vaahteraliigan lähetykset ovat mielestäni enemmän palvelua faniyhteisölle, kuin panostuksia uusien kannattajien houkutteluun. Itsekin toivon toki mahdollisimman laadukasta selostusta myös näissä otteluissa, vaikka en odota, että selostus ja sääntötietämys ovat Vaahteraliiga- ja NFL-lähetysten tasolla, jotka toivottavasti houkuttelevat uusiakin ihmisiä lajin pariin. En osaa sanoa toteutuuko tuo ajatus uusien katsojien houkuttamisesta Vaahteraliiga-lähetysten osalta tällä hetkellä vai ovatko nekin tosiasiassa enemmän palvelua nykyiselle jenkkifutisyhteisölle. NFL-matseissa oli ainakin Subin lähetysten osalta kohtalaisen isot katsojaluvut syksyllä.

    Se onko palvelu kohdennettu kuinka isolle porukalle tahansa, onko se maksullista vai ei, onko se pihvi raakaa vai hyvää, ei muuta minunkaan mielestäni sitä, että kommentointia, kritiikkiä, palautetta olisi syytä antaa rakentavaan eikä mollaavaan ja vähättelevään sävyyn. Sitä ei muuta myöskään se onko kommentoija vastuussa toisten mielenpahoittamisesta vaiko ei. Kommentoija on vastuussa siitä omasta kirjoittamisestaan ja tekee itse valinnan haluaako olla toisia kohtaan rakentava vai mollaava.

  20. Montako ottelua olet Hail Mary itse käynyt selostamassa? Voisi Liitolla olla kiinnostusta palveluistasi, kun olet näköjään tämän(kin) asian ammattilainen.

  21. Ruutu+ taitaa vähän paketista riippuen maksaa n 18-24€/kk. Kyllä sillä rahalla voi antaa kritiikkiä selostuksen tasosta ilman että joku Slerba tulee sanomaan että ”Tee itte.” Tähtää korkeemmalle.

  22. “Montako ottelua olet Hail Mary itse käynyt selostamassa?”
    Monta. Selostamassa, tuomaroimassa ja pelaamassa, joten uskon että minulla on kompetenttia valittaa asioista enemmän kuin suurimmalla osalla tänne pölähtäneille mielensä pahoittajille. Olet juuri sellainen perinteinen toisten puolesta mielensäpahoittaja jonka kommentti jokaiseen asiaan on “jos ei kelpaa niin tee itse paremmin”, ja auotaan suuta kuin kultakala kuivalla maalla vaikka ei ole mitään käryä kenen kanssa keskustelee.

    Kun esimerkiksi Spartansin selostaja on sen viisi vuotta tehnyt seuran pelien selostuksia ja jos siihen aikajanaan ei saada sääntöjä opeteltua, niin en lähde erikseen arvioimaan että onko kyseessä laiskuus vai se ettei niitä sääntöjä yksinkertaisesti osata sisäistää.

    Jos selostaja ei osaa sanoa mitä tuomareiden käsimerkit tarkoittavat, ei tiedä millanen peli on middle screen, eikä erota että saako laitahyökkääjä pallon kiinni vai ei, edes hidastuksen jälkeen, niin en vaan ymmärrä että mikä se todellinen tarve tällaiselle sekoilulle oikein on.

    Jos nyt vaikka Laurila rupeaisi selittelemään keltaisista korteista, jäähyistä tai kahden viivan syötöistä Subin NFL illassa, niin olisiko reaktio sama että kertoisitte että kaikille pitää antaa mahdollisuus, kukaan ei voi olla täydellinen ja palautteen pitää olla lempeää ja lämpimän linnunmaidon kaltaista ettei selostaja pahoita mieltään.

  23. @Hail Mary, sulla on oikeen hyvät perustelut tossa. Itse oon samaa mieltä, että mistä tahansa maksullisesta palvelusta ja sen laadusta voi ja on täysin oikein kritisoida. Miettikää nyt ihan työelämässäkin, että kauanko siellä pesti säilyy jos hommat tehdään niin ja näin. Toki on hienoa, että sinne on saatu joku selostamaan, mutta pitäisi laaduntarkkailun vuoksi myös noita kriteerejä tarkastella, että ovatko kyseiset henkilöt päteviä siihen. Organisaation pitäisi olla vastuussa tästä. Toisena esimerkkinä Bulldogsin kotipelit. Eikö kuvausporukka oikeasti voi tuoda nostinta sinne paikalle, ettei se typerä lyhtypylväs olisi juuri siinä 40 yrd linjalla peittämässä näkyvyyttä? Katsojalle se on todella ärsyttävää, ja ainoastaan Latva- Pukkilan mainio selostus pitää lähetyksen katsomisen arvoisena. Ilman kritiikkiä ja vaatimustasoa asiat voidaan jatkossakin tehdä puolivillaisesti.

  24. Luulisi kyllä, että tuolla kompetenssilla Hail Mary olisi tiennyt, että virallinen pelikello on aina tuomarilla eivätkä tuomarit katso ja korjaile omaa pelikelloaan tulostaulun mukaan. En sitten tiedä oliko kyseessä laiskuus vai se, ettei käytäntöjä ole sisäistetty.

  25. @butroo

    Liitto ei laita tuommoisia rahoja 1div matseihin. Nostin pitäisi seuran itse hankkia (kuten selostajakin on seuran järjestämä) divarissa. Hyvänä esimerkkinä myös saintsin lähetykset, viime vuodet kuvattiin miltein kentän pinnasta ja tänä vuonna on sitten nostin paikalla.

  26. Tohon selostus hommaan, Jyväskylässä oli hyvin hoidettu. Tyrväisen Tommi taisi hoitaa selostuksen, on hoitanut Liigan (jääkiekko) puolella JyPin juttuja, ja radiossa joten sitä myöten kokemusta on. Entinen pelaaja myös, toivottavasti selostaa Jyväskylän pelit.

    Mut takaisin peleihin, Jyväskylä julkisti taas uuden linjapelurin. Jack pelasi hyvin, mutta aikaa ei ollut eikä OL takaa pystynyt juosta. Toivotaan että tulee apua että ei jää jalkoihin kaikille.

  27. @BenchAthlete

    Pahoittelen jos meni tunteisiin.

    Tiesin, ihmettelin vain että miksi ensimmäisen neljänneksen kesto menee yli 50 minuutin. Joskus on meinaan käynyt myös niin että dumari on unohtanut stopata sen kellonsa ja on paineltu suoraan puoliajalle. Tuollainen 50-minuuttinen on meinaan melkein yhden puoliajan kesto ja kirjoitin tuon kommentin pelin aikana.

  28. Oho, Jaguars-Spartans 0-54… Melkoisia lukemia paukutellaan ykkösessäkin, yllättävän isoja tasoeroja…

  29. Jaguars on kyllä osoittanut olevansa väärässä sarjassa. Ihme pitäis tapahtua jos kampeavat viellä ittensä playoff joukkueeksi

  30. Aika ihmeellistä jos kuvitellaan pärjäävän edes ykkösdivarissa pelkästään heittopeleillä, ilman vakavasti otettavaa juoksu-uhkaa.

  31. Aika murheellisia numeroita on nakutettu divarin tulostaululle tälläkin viikolla.

  32. Näyttää siltä että kakkosesta nousseet eivät pysty millään tasolla haastamaan kolmea muuta. Käy niin että keskinäiset ottelut ratkaisee pleijereihin meniän.

  33. @majakanvartija muista myös, että Cowboys on noussut kakkosen kolmannelta sijalta. Aikalailla näkyy myös se, että ketkä on tehny offarilla enemmän duunia

  34. @Butroo Totta! Tätä en muistanutkaan, hyvä huomio! Cowboys tehnyt äärimmäisen hyvää duunia.

  35. Nojoo, varmasti Cowboys tehnyt asioita oikein treenaamallakin, mutta onhan tuon jengin treenit pääasiassa tehty ihan muussa paidassa aikaisempien vuosien (tai vuosikymmenten😁) aikana. Monilta osin eri joukkue kuin viime vuonna kakkosessa. Luonnollisesti tämä ei ole väärin lainkaan ja kaikilla mahdollisuus tehdä signauksia offarilla, ehkäpä ei nyt kuitenkaan voi suoraan huudella ketkä on tehnyt juuri menneenä talvena eniten duunia… 😁

  36. @kakkoseenkurkistaja wau, oot tosissaan sitä mieltä , että jos jengiin rekrytään uusia pelaajia, nii offseasonin aikana ei tarvii pelikirjaa reenata, ei pelejä ja niiden sulavaa suorittamista, eikä likimainkaan mitään muutakaan, kun kerran se treeni on jo aiemmin tehty jossain toisessa paidassa. Onpa helppoa kyllä! Kyllä siellä muihinkin joukkueisiin on tullut uusia pelaajia muualta. Esim. Bulldogsiin wolvoista ja uncsta mm

  37. Tohon vielä lisäyksenä, niin bulldogsin pelaajat taftista, kotkasta, unc:sta, lappeenrannasta ja wolvoista, ja silti 76-15 pataan. Spartansilla taitaa pääosin olla oma monivuotinen runko kasassa muut joukkueet hankkinu valmiit pelaajat

  38. Hahah, wau! Niinkö tosiaan olen sitä mieltä. Tässäkin keskustelussa on hyvä muistaa, että asiat eivät ole mustia tai valkoisia vaikka netissä huudellaankin. Todetaan siis uudestaan, että eiköhän Cowboys ole treenannut ihan hyvin talvella mutta ei nää pelimiehet oo nyt menneellä offilla tehtyjä. Cowboysin ukot tainnu pelata yhdessä vuosia eri joukkueissa ja liigaakin. Kovia pelimiehiä joiden ura on pääasiassa todellakin jo loppusuoralla. Ja siellä on tosiaan Nesi joka kyllä dominoi hyökkäystä ja Niemi sun muut puolustuksessa, ei ihan ekaa kautta kentällä

    Bulldogsin jengi taas ihan eri päästä. Nuoria kavereita joiden urat prime tai ei edes sitä. Bulldogs pelasi vielä toissakaudella kolmosta, se on hyvä muistaa. Bulldogsiin pätee tää et offilla pitää hitsaantua ja tehä perus duunit.

  39. Hei, okei pahoittelut kärjistin kommenttiasi liikaa. Ymmärrän ton sun pointin tossa. Tarkastelin rosteria, ja sen perusteella ainakin aloittava hyökkäyksen linja OT Veeti Kuuselaa ja kotkasta farmin kautta OG lMarkus Sihvosta lukuunottamatta on sama Cowboysin viimekauden linja.

    Puolustuksen linjan aloittava lineup on myös sama kuin viime kaudella, poislukien #95 Lauri Luojukoski joka taisi ainakin siirtojen perusteella tulla NDU:sta (kadis), joten on vielä rookie 11 vs 11 jefussa. #69 Kukanaho näkyy viimevuoden pelipv rostereissa OL -pelaajana. Barkman ja Siiskonen ainoat edellisvuoden aloittavat DL. Puolustuksen koko aloittava boksi on monivuotisia Cowboys pelaajia, joista Carpelanin kanssa aikoinaan on pelannut ainoastaan #93 Niemi.

    Pointti oli se, että on sielläkin paljon monivuotisia omia ukkoja, sekä rookieita ja pelipaikanvaihtajia ketkä tällä offseasonilla asennoituneet treenaamiseen varmasti kovemmin ja viimekauden kohtaamisiin esim. bulldogsin kanssa , niin kyllähän Cowboys on paljon enemmän mennyt ainakin linjapelissä molemmin puolin palloa eteenpäin. Bdogsin eiliset juoksujaardit oli karvan päältä 50 yrd, ja taitaa varmasti kertoa boksin kovuudesta jotain. Cowboysin Roman Jones juoksi päältä 200 yrd, ja ei ne jenkitkään juokse ilman linjan hyvää blokkaamista.

    Toki voin olla väärässä, ja Kuusaalla vaa läpsytelty lanteita kaljaa juoden koko talvi. Tulokset on onnesta kiinni

Comments are closed.