Miesten Vaahteraliiga Nostot

Butchers – Royals tulevan Vaahterakierroksen mielenkiintoisin ottelu

Viime viikon Vaahteraliigakierros sujui pitkälti Fifth Quarterin ennakoimalla tavalla. Wasa Royals näytti Crocodilesia vastaan ensimmäisellä puoliajalla, että se voi parhaimmillaan pystyä haastamaan myös kärkijoukkueita. Toisella puoliajalla eväät alkoivat kuitenkin loppua ja kun onnistumisia olisi tarvittu lisää myös heittopelissä, tuli Landers säkitetyksi yhteensä kuusi kertaa ottelun aikana (Toimituksen huomio: Crocodilesin puolustuksen pelaajien tilastoissa näkyy kuitenkin vain 1 säkitys).

Tulevana lauantaina Royals matkustaa Butchersin vieraaksi. Porvoolaisten kausi on alkanut tappioilla samoille joukkueille (Crocodiles, Roosters) kuin Vaasallakin. Myös porvoolaisilla on ollut haasteita saada hyökkäyksensä viime kaudesta tuttuun iskuun.

Jos Royals pystyy hallitsemaan palloa rummuttamalla Tom Suosteen juoksuja ja Alpha Jallohin kiinniottoja Butchersin puolustukseen, tulee Brandon Gwinnerin ja kumppaneiden pystyä tasaisempaan suorittamiseen kuin kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Kovin moneen säkitykseen tai “3 ja ulos”-draiviin ei välttämättä ole varaa, sillä seuraavan tilaisuuden saaminen rytmin löytämiseksi voi kestää minuuttitolkulla.

Jos taas Butchersin puolustuksen boksi pystyy iskemään kapuloita Vaasan juoksuhyökkäyksen rattaisiin, voi ottelu kääntyä porvoolaisille jo varhaisessa vaiheessa. Royalsin hyökkäys on ollut todella paljon Suosteen ja Landersin jalkojen varassa. Mikäli tämä ja Jalloh pystytään pysäyttämään, saa Gwinnerin johtama Buthcers-hyökkäys useita tilaisuuksia viime kauden tuhoisan rytminsä löytämiseksi.

Veikkaukset kierroksen voittajista

Roosters vs Crusaders –> Roosters

Roosters on ollut vakuuttava kauden ensimmäisissä otteluissa. Odotettavissa on, että sama jatkuu Lohjaa vastaan.

Crocodiles vs Wolveries –> Crocodiles

Wolverinesin päävalmentaja Pekka Lamminsalo kommentoi, että ei nähnyt avausottelussa kentällä asioita, joita ei voisi korjata. Viikko ei kuitenkaan taida riittää tämän remontin aikatauluksi ja Crocodiles napannee kauden kolmannen voittonsa selkeästi.

Butchers vs Royals –> Butchers

Porvoon puolustus laittaa lopulta stopin Royalsin hyökkäykselle. Butchersin hyökkäys tekee voittoon tarvittavan määrän isoja pelejä, vaikka viime kauden säkkikuningas Demarco Artis säkittääkin Gwinnerin pariin otteeseen.

Kuva: Jari Turunen

2 thoughts on “Butchers – Royals tulevan Vaahterakierroksen mielenkiintoisin ottelu

  1. Täytyy ymmärtää Lamminsaloa, mutta… Jos katsoo seuran kulttuuria jo vuosikymmeniä taaksepäin, niin ne harvat menestyksen vuodet on ostettu aina velaksi ja sitten se kestävän menestyksen resepti on ollut aika hukassa. Kaikki kentällä nähdyt asiat voi korjata kun porukka treenaisi fysiikkaa ja nopeutta talvikauden. Ja valmennuksen pitäisi pikku hiljaa sisäistää, että lajissa on kyse fysiikasta ja yksilön lajitaidoista eikä shakista.

    Muistan Lamminsalon viime kaudella haastattelussa sanoneen, ettei miesten ja naisten Vaahterassa skeemallisesti ole niin eroa. En voisi paljon enempää olla eri mieltä. U17 sarjassa ja miesten Vaahterassa on pienempi ero kuin sukupuolten välillä.

    Wolverines on nyt toistuvasti hävinnyt kaikki kauden pelit, niin kävi 2000-luvun alussa, 2010-luvun alussa ja nyt 2020 -luvun alussa. näyttää myös, että joka matsi hävitään toista kautta peräkkäin. Vika ei ole pelkästään valmennuksessa, vaan seurassa ei ole tarpeeksi kulttuuria treenaamiseen. Valmentajien pitäisi se muuttaa, mutta kun ovat saman kulttuurin kasvatteja, niin ei välttämättä tiedetä mitä se kokonaisuutena tarkoittaisi. Jos katsoo esim. Vaasan junnuja, niin Royalsista kasvaa poikkeuksetta fyysisesti valmiita pelaajia Vaahteraan.

Comments are closed.