Miesten Vaahteraliiga Nostot

Butchers ilmoittautui mestaruustaistoon

Things just got a lot more interesting!

Kauden verkkaisesti aloittanut Porvoon Butchers aiheutti Kuopio Steelersille sen kauden ensimmäisen tappion. Butchersin takakenttä pelasi hyvin jo joukkueiden viime kohtaamisessa. Tällä kertaa myös Steelersin pelinrakentaja Joshua Taylor saatiin pidettyä paremmin aisoissa. Taylor kykeni hankkimaan jaloillaan vain 37 jaardia ottelussa. Yhdessä Ville Lindstenin, Casper Bakkerin ja Noah Choatten jaardien kanssa Steelers kykeni etenemään juosten ottelussa vain 87 jaardia. Porvoon takakenttä onnistui jälleen hyvin. Zach Wright oli katsonut videota ja aloitti ottelun viemällä syötönkatkon pohjiin. Steelersin Taylor onnistui vain kymmenessä heitossa ja kavennus-touchdownin nähtiin vasta ottelun loppusekunneilla. Yksi ottelun hauskimpia tilanteita nähtiin, kun maalin kopannut Matias Hyytiäinen tuuletteli kavennusta, ja porvoolaiset kävivät osoittamassa hänelle tulostaulun lukemia.

Butchers pystyi pitämään Joshua Taylorin kurissa. Kuva: Jari Turunen

Porvoon hyökkäys ei ollut mitenkään ylivoimainen, mutta Brandon Gwinner ja Luukas Eerola kykenivät hyödyntämään Steelers-takakentän virheet. Ottelun alussa Tuukka Mäkelä aliarvioi Eerolan nopeuden pahasti, ja toisella puoliajalla Eerola teki toisen touchdownin tilanteessa, jossa sekä hyökkäys että puolustus tuntuivat yllättyneen pelin käynnistymisestä. Pallonhallinnasta kertoo paljon se, että Butchers pelasi ottelussa 58 hyökkäysdownia, kun Steelersin lukema oli vain 43 downia. Kuopiolaiset ottivat ottelussa myös peräti 14 rangaistusta, josta joukkuetta rankaistiin 100 jaardin edestä. Steelersillä on tuskin varaa muissakaan kärkiotteluissa ottaa takapakkia jenkkifutiskentän verran.

Porvoon kolme seuraavaa vastustajaa ovat Crusaders, Wolverines ja Royals. Joukkuetta voidaan pitää vahvana suosikkina kaikissa kolmessa ottelussa. Runkosarjan lopussa porvoolaiset kohtaavat vielä Roostersin ja Crocodilesin.

Miten Steelers pärjää tiukoissa paikoissa?

Kuopio Steelersin johtavien pelaajien käytöksestä näki perjantaina, että tappioasemassa pelaaminen ei kuulu ainakaan vielä joukkueen vahvuuksiin. Butchersin Salama-alun jälkeen Steelersin liian aikainen kiireen tuntu ja kiukuttelu sopi porvoolaisten käsikirjoitukseen oikein hyvin.

Toisin kuin Butchersilla, on Steelersillä edessä kaksi todella kovaa vastustajaa tulevina viikkoina. Lauantaina Steelers matkaa Seinäjoelle ja seuraavan viikon perjantaina Helsinkiin Roostersin vieraaksi. On hyvin mielenkiintoista nähdä miten joukkue reagoi, jos näissä otteluissa alku on yhtä hankala kuin Butchersia vastaan tai mikäli tiukkojen otteluiden aikana tapahtuu virheitä. Kestääkö kasetti?

“It’s not about how hard you hit. It’s about how hard you can get hit and keep moving forward.”
Kuva: Jari Turunen

Crusaders – Butchers ja Crocodiles – Steelers -matsien lisäksi tulevana viikonloppuna kohtaavat Wasa Royals ja Helsinki Wolverines. Edellisen kerran joukkueiden kohdatessa matsi päättyi Roaylsin 27-41 voittoon. Mikäli helsinkiläiset pystyvät hillitsemään kuninkaallisten juoksupeliä ja välttämään isot virheet heittopelissä, ottelusta saattaa tulla viihdyttävä. Jos Royals kuitenkin saa juoksupelinsä rullaamaan, voi ottelu päättyä Vaasan hyväksi rumillakin lukemilla.

Vahvistuksia siellä ja täällä

Osa Euroopan sarjoista on päättynyt ja edennyt play off-vaiheeseen, jonka myötä pelaajamarkkinat ovat taas aktivoituneet. Myös alkukauden huilanneita tai kuntouttaneita pelaajia on signannut viime aikoina liigajoukkueiden kanssa.

Steelers on kärsinyt loukkaantumisista keskushyökkääjäosastolla ja vahvistaa rivejään François-Guilhem Pionilla. Vaahteraliigaselostajien onneksi mies tottelee myös lempinimeä FG.

Crocodiles sai riveihinsä Filip Zacokin sekä kaksi ruotsalaista Isak Bergin ja Leonardo Lundbergin. Lisäykset tuovat varmasti lisää virtaa etenkin Crocodilesin puolustuksen linjaan. Samalla 5Q jää odottelemaan, aikovatko seinäjokelaiset vahvistaa vielä puolustuksen takakenttäänsä, joka on ollut ajoittain vaikeuksissa vastustajien laitahyökkääjistön kanssa. Toki myös puolustuksen linjan aiheuttama lisäpaine helpottanee takakentän elämää.

Filip Zacok palaa Crocodilesin puolustukseen. Kuva: Jari Turunen

Helsinki Roostersiin liittyivät jo aiemmin “kaikessa hiljaisuudessa” Okko Outinen ja Ville Valasti. Eilen kukot uutisoivat Sveitsin mestaruuden Calanda Broncosin riveissä voittaneen Christer Bergin paluusta joukkueeseen.

Butchersiin palaa puolestaan Crocodiles-vahvistusten kanssa Ruotsin mestaruuden voittanut Kristian Natunen, joten porvoolaisten laitahyökkääjistö alkaa olla taas viime vuonna mestaruuden tuoneessa vahvuudessa.

Tulevien viikkojen isoimmat matsit

  • Crocodiles vs Steelers la 20.7. klo 16.30
  • Roosters vs Steelers pe 26.7. klo 18.30
  • Roosters vs Crocodiles la 3.8. klo 16.30

Artikkelikuva: Jari Turunen

3 thoughts on “Butchers ilmoittautui mestaruustaistoon

  1. Crocodiles-Steelers pelistä tulikin melkoinen ottelu.
    Jännittävä matsi joka venyi jatkoajalle saakka.
    Taylor tuskin pelaa ihan heti, joten löytääkö Steelers uuden pelinrakentajan jo seuraavaan peliin? Vai pelaako Nesi Roosters pelissä?

  2. Porvoo jatkoi voittoputkeaan ja hyökkäys näyttää Gwinnerin käsissä hyvältä. Kuopioon puolestaan uusi jenkki-QB. Kärkinelikko näyttää aika selvältä ja suurin jännitys onkin että mitkä ovat välieräparit ja ketkä saavat kotiedun. Vaasalla pitää kiirettä päästä pleijareihin.

Comments are closed.