Miesten kakkosdivari Miesten kolmosdivari Miesten Vaahteraliiga Nostot

Vaahteraliigassa välieräviikonloppu – Kakkosessa taistellaan Rautamaljasta

Vaahteraliigan pudotuspelit käynnistyvät lauantaina, kun Steelers ja Crocodiles kohtaavat Kuopiossa.

Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta ei puuttunut dramatiikkaa. Steelers johti ottelua Seinäjoella jo 7-28, mutta toisella puoliajalla pelinrakentaja Joshua Taylorin loukkaantuminen alkoi heijastua tulostaululle. Crocodiles onnistui kuromaan johdon kiinni ja neljäs neljännes päättyi tilanteessa 28-28. Kaikkea ei voi pelinrakentajan loukkaantumisen piikkiin kuitenkaan laittaa, sillä myöskään Steelersin puolustus ei pystynyt enää pitämään krokotiilejä aisoissa. Jatkoajalla Eetu Mäki-maunus ja Akseli Syrjänen missasivat yhden kenttäpotkumaalin, kunnes Mäki-maunus ratkaisi lopulta ottelun Crocodilesille toisella potkuyrityksellään.

Crocodiles hallitsi joukkyeiden viime kohtaamisessa potkut paremmin. Kuva: Jari Turunen

Taylorin loukkaannutta Steelersin peliä on johtanut  Jaylen Tregle. Hän ei onnistunut kaatamaan sarjakärki Roostersia pikakomennuksella, mutta on johtanut sen jälkeen Steelersin voittoihin Wolverinesista, Crusadersista ja Royalsista. Pudotuspeleissä vastus on kuitenkin paljon kovempi, eikä Steelersin iskukykyä ole hetkeen mitattu kunnolla.

Crocodiles sen sijaan sai runkosarjan päätöskierroksella kovan sparrin Porvoon Butchersilta. Ottelu päättyi kovassa nosteessa kauden lopussa pelanneen Porvoon 17-14 voittoon.

Fifth Quarterin härski veikkaus: Steelers voittaa!

Jotta elämä ei kävisi laimeaksi ja tylsäksi: Fifth Quarter-toimitus ei pelaa varman päälle vaan veikkaa härskisti, että Steelers voittaa välierän. Kuopiolaisten puolustuksen pitäisi pystyä pelaamaan hyvin Crocodilesin parasta vahvuutta: Christian Powelia vastaan. Viime kohtaamisessa pelinrakentajan loukkaantuminen sotki teräsmiesten pelin ja ajatukset. Mikäli joukkueen QB välttyy tällä kertaa kolhuilta, pitäisi savolaisten pystyä pelaamaan omalla tasollaan täydet neljä, tai tarvittaessa viisikin neljännestä.

5Q veikkaa härskisti, ettei Crocodilesilta löydy aseita Austin Brockia ja muita Steelers-hyökkääjiä vastaan. Kuva: Jari Turunen

Hyökkäyksessä Steelersin heittopeli ja laitahyökkääjäkaartilla pitäisi olla etu Crocodilesin takakenttää vastaan. Seinäjokelaisten heittopuolustus on ollut joukkueen heikoin kohta, mitä vastaan Steelersillä on mahdollisuudet iskeä. Ranskalaisen keskushyökkääjän François-Guilhem Pionin ansiosta Crocodiles ei voi myöskään keskittyä pelkästään heiton puolustamiseen, vaan pohjalaisten on kunnioitettava myös Steelersin juoksupeliä.

Sunnuntaina Roosters vs Butchers

Sunnuntaina klo 14 pelataan Helsingissä kuoleman kamppailu runkosarjan voittaneen Roostersin sekä heikon alkukauden jälkeen hurjaan vireeseen päässeen Butchersin välillä.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi Roostersin tiukkaan 14-21 voittoon.

Pystyykö Gwinner haastamaan kovan Roosters-puolustuksen haasteista huolimatta? Kuva: Laura Helminen

Härski ennustus: Roosters voittaa

Jälleen 5Q-toimitus jättää laimean “ottelussa voi käydä miten vain”-spekuloinnin muille. Väitämme härskisti, että Butchers-hyökkäys ei kykene ottelussa parhaimpaansa. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan Luukas Eerolalla on loukkaantumisten kanssa ongelmia ja Micky Kyie ja Phung Nguyen kirmaavat lippupallon MM-kisoissa, mikä voi vaikuttaa Porvoon valmistautumiseen ottelussa.

Roosters-puolustus pystynee siis pitämään Butchersin riittävän hyvin aisoissa. Hyökkäyksessä punakone joutuu taistelemaan tosissaan Porvoon kovaa takakenttää vastaan, mutta Ambro Urjanssonin kantti kestää. Näin ollen Fifth Quarter ennustaa Vaahteramaljajoukkueiksi Roostersia ja Steelersiä.

Rautamaljan voittaja ratkeaa Jyväskylässä sunnuntaina

Kakkosdivisioonan välieristä jatkoon selvisivät Jyväskylä Jaguars ja Sipoo Bulldogs.

Bulldogs kaatoi omassa välierässään Lohko A:n toiseksi sijoittuneen Kokkola Scorpionsin 39-13. Sipoolaiset olivat ottelussa niskan päällä alusta asti ja johtivat ottelua puoliajalla jo 36-7.

Jaguars ja Cowboys väänsivät voitosta jatkoajalle asti. Kuva: Ismo Karttunen Photograhy

Jyväskylä Jaguars sai tehdä täyden päivätyön Kuusankoski Cowboysin kanssa. Jaguars johti ottelua 10-0, mutta toisella neljänneksellä ottelu kääntyi lehmipoikien hallintaan. Päätösneljänneksen alkaessa Cowboys johti ottelua 10-17. Jaguars kuitenkin tasoitti matsin ja vei lopulta voiton hyökkäyskilpailussa 24-17.

Rautamaljan kohtalo ratkaistaan sunnuntaina Vaajakosken stadionilla klo 16.00 alkaen. Jaguars oli myynyt otteluun jo maanantain lopussa 200 lippua, joten myös kakkosdivisioonan finaalissa riittänee tunnelmaa. Mikäli tekniikka pelaa, ottelun stream tarjoillaan jälleen Fifth Quarterin kautta, joten jenkkifutissunnuntaita on hyvä jatkaa streamin ääressä Roosters-Butchers -välierän jälkeenkin.

Teurastajat voittivat jälleen kolmosen

Kolmosen Final four-turnaus päättyi isäntäjoukkue Porvoon Teurastajien juhliin. Välierissä Teurastajat kaatoi Malmi Blazen ja Joensuu Wolves nappasi voiton Lappeenranta Razorbacksista.

Pronssiottelussa Malmi Blaze oli lappeenrantalaisia parempi 34-6, vaikka Razorbacks kaatoi Blazen edellisessä runkosarjaturnauksessa.

Finaalissa koko kauden tappioitta pelannut Teurastajat oli jälleen totutun vahva. Joensuulaiset kaatuivat lopulta 42-16 lukemin.

Teurastajien QB Robert Karlsson juoksee Wolvesin Jaan Paddaria karkuun. Kuva: Laura Helminen

Lisää Laura Helmisen kuvia turnaukseta löytyy täältä.

Artikkelikuva: Jari Turunen

42 thoughts on “Vaahteraliigassa välieräviikonloppu – Kakkosessa taistellaan Rautamaljasta

  1. Porvoon keskikauden orastava noususuhdanne vaihtui hyökkäyksen tehottomuuteen loppukauden ratkaisevissa peleissä. Roo Hakalan johdolla osaa hyvän valmistautumisen ja vahva veikkaus että Roosters voittaa tänään Porvoon ja pisteitä tulee vähän Roo – But 21-14 tai 14-7.

  2. Punakone osaa löytää heikkoudet OT, CB ja toinen safety paikoilla. Roo 45- But 14. Finaalissa riippuu paljon kelistä miten heittopeli kulkee.

  3. Jenkki centterit hoiti homman kotiin aika nätisti. Toivotaan että Crocojen C on ulkona maljasta.

  4. Tuli mieleen vielä, että eipä oo crocoille eka kerta kun lähtisi lyömisestä OL istumaan pelikieltoa lähivuosina.

  5. Nelostien Nerolla oli kyllä visiot kohdillaan.

    Kurinpidolla on aika helppo työ pistää #56 yhden pelin pelikieltoon. Lähtee selkeästi jahtaamaan Steelersin pelaajaa, eli kyse ei ole mistään takaisin huitaisusta tai hetken huumasta. Jotain on hampaankolossa. Ja kun tapahtuu viimeisillä minuuteilla, niin ilman lisäpelikieltoa rangaistus olisi tuosta teosta ulosajo ratkenneen pelin vikoilla minuuteilla. Tuntuisi todella kevyeltä rangaistukselta, joten se lisäkakku maljaan on odotettavissa. Tämä puolestaan nostaa Roostersin osakkeita, joten maljasta saattaa tulla yllättävän yksipuolinen.

  6. Katsoin tilanteen useamman kerran läpi. Tuo ei todellakaan vaikuta tilanteelta, jossa ladataan vastustajaa tauluun. Enemmänkin kyseessä on tuollainen epämääräinen huitaisu, jota tuskin on edes tarkoitettu sinne mihin se osui. Olisi todella raju päätös antaa tuosta pelikieltoa! Muistan muutaman vuoden takaa tapauksen, jossa eräs amerikkalainen keskushyökkääjä lataa vastustajaa päähän. Silloin asiassa ei ollut mitään nokan koputtamista, ja se kyllä näytti ihan erilaiselta kuin tämä tilanne. Jos tästä todella tulisi pelikieltoa, niin pitäisin sitä kyllä todella puolueellisena ratkaisuna, varsinkin näin ratkaisupelissä. Toki voin kuvitella, että joku punaisen kannattaja saattaa tällaista toivoa. Itse toivon, että nähdään molemmat joukkueet täysinä kentällä, ja nähdään sen jälkeen reilussa pelissä, että kumpi oli parempi.

  7. @traveller Sinun pitäisi varmaan katsoa se tilanne vielä useamman kerran jos näet sen tuollain. Tuossahan annetaan ihan selkeä “sucker punch” kuopion puolustajaa päähän. Tuon näkemiseen ei tarvitse edes minkäänvärisiä laseja. Lyöminen ei kuulu tähän lajiin, ja sääntöjen mukaisesti tuosta tulee selkeästi pelikieltoa.

  8. Eilinen playoff peli oli selkeä osoitus siitä miksi Roosters on runkosarjan #1 ja Butchers #4. Butchersilla ei ollut millään mittarilla mahdollisuuksia edes kilpailla ottelun voitosta. Sen verran luokatonta oli pelaaminen välierissä, ja Roosters oli jokaikisellä osa-alueella parempi joukkue. Porvoolaisilla on usemminkin ollut tapana sortua suunsoittamiseen pelaamisen sijaan, ja tiukassa paikassa pojilla on selkäranka on ku nallekarkilla. Puolet importvalinnoista oli huonoja, ja niihin olisi pitänyt reagoida aiemmassa vaiheessa. Toivottavasti luopuvat Gwinneristä ensi kauden kannalta, ja yrittävät rakentaa kunnollisen hyökkäyksen, kunnollisella juoksu-uhalla. Alle 30 yrd /peli ei ole järin uhkaavaa. Onko siellä koko offseason treenattu ylimielisellä asenteella ja oletettu olevansa muita parempia, ja lopputulos näkyy tässä. Tämä kausi oli täysi pettymys, duunia äijät!

    -pettynyt fani

  9. Fakta on, että Crocojen sentteri ei kyllä tosiaankaan ladannut täydellä voimalla eikä mitenkään erityisen tähdätysti Steelersin pelaajaa päähän. Video ei tässä asiassa valehtele. Jopa Ruudun selostaja sanoo videolla, että oli varmastikin tarkoitettu harttariin. Tuollainen huitominen ei tietenkään kuulu lajiin, mutta ei helkkari jos tuosta pelikieltoa tulisi, niin kyllä saisi punaiset lasit olla päässä!

  10. @Traveller Ymmärrän pointin, mutta jos se nyt olisikin vahinko, poistaako se faktaa että se löi takaapäin päähän? Onhan se itse vastuussa siitä mitä tekee ja vahingosta pitää ottaa vastuu.

  11. Sattuukos Fifth Quarterin lukijoista joku sattumoisin tietämään tämän kauden Vaahteraliigan ja ykkösdivisioonan katsojamääristä? Ennen yleisömäärä merkattiin matsin tilastoihin, mutta mitä koitin tulospalvelua katsella, niin en löytänyt että sitä olisi siellä. Liekö unohtunut tulospalvelua tai tilastointiohjelmaa speksatessa.

    Jaguarsin ja Bulldogsin välisessä kakkosdivisioonan finaalissa oli paikalla 585 katsojaa. ~ Vuonna 2013 Vaasassa Rautamaljaa taisi olla katsomassa n. 1400 silmäparia, joten siitä jäätiin vielä kauaksi, mutta olisi hauska vertailla miten kaukana finaalissa oltiin kahden ylemmän sarjatason yleisölukemista. Fifth Quarterin kautta Rautamaljan live-streamia seurasi 630 katsojaa, ja mikäli vanhat merkit pitää paikkaansa, tallenne kerää vielä lisää uusia katselijoita.

  12. Kyllä selkeästi finaalissa on ne ketkä sinne ansaitsi päästä, kaksi sarjan parasta joukkuetta, ei jää jossiteltavaa siitä.

  13. @Fifth Quarter Sehän on ollut aika onnistunut tapahtuma siis! Hienoa että saatu yleisöä liikkeelle myös kakkosessa!

  14. Vierailijajoukkueen kannatusjoukot antaa ottelutapahtumalle täydet pisteet. Hienot puitteet, hyvä kenttäkuulutus, näyttävä ennakkomarkkinointi ja mukavasti ohjelmaa laskuvarjohypyn ja väliajan osalta. Iso kiitos vielä kaikille järjestelyihin osallistuneille meidän seuralta!

  15. @traveller, voitko perustella mikä sinun mielestä tässä olisi se affektivaraventtiili joka sallii päähän kohdistuneen lyönnin takaapäin? Lyönti ei sinun mielestä ollut onnistunut joten siitäkö ei pitäisi rankaista samalla mitalla, kuin tapauksessa jossa samaisella tarkoituksella annettu lyönti olisi mielestäsi osunut paremmin? Vihreät lasit pois päästä, ja herätys!

  16. Jos asiaa arvioitaisiin rikosoikeudellisesti nousisivat esiin tuottamuksellisuus ja teon tahallisuus. Tuottamuksellinen teko tarkoittaa huolimattomuutta. Teko on huolimaton, jos tekijä olisi voinut toimia huolellisesti sillä tavalla, kuin olosuhteet edellyttävät, mutta hän ei niin tehnyt. Teon tahallisuutta arvioitaessa kyse on siitä mitä rikoksen tekijä on tekohetkellä halunnut saavuttaa tai mieltänyt saavuttavansa. Näkemäni perusteella väitän, että Crocojen Centerin teko ei ollut sieltä vakavimmasta päästä. Hän lähinnä huitaisi kädellään siten, että siitä aiheutui näissä olosuhteissa näkemämme lopputulos. Ihan erilainen tilanne oli vaikkapa muutama vuosi site, kun aikaisemmin mainitsemani keskushyökkääjä latasi tähdätyn iskun keskelle vastustajan naamaa. Olisi kohtuutonta, jos näistä tulisi samat rangaistukset. Suomessa rikoslaitos ei näin toimi. Sitä en tiedä, miten liitto toimii. Edellisen sanon yliopistossa oikeustieteen sivuaineen suorittaneena ja ilman mitään silmälaseja.

  17. @traveller, kyse ei ole rikosoikeudesta tällä vissiin

  18. Vaan siitä miten säännöt toimivat jalkapallossa. Te seinäjokiset olette ainoita kenen mielestä tässä tapauksessa pitäisi toimia nyt toisin, kun eihän tuo ollut edes kunnon lyönti. Säännöt on sääntöjä, ja niiden mukaan mennään. Halusit tai et. Toiseksi, ei ole olemassa sivuainetta kuin oikeustiede, tosin edilex toimii parilla klikkauksella, ja jos em. väitteesi olisi paikkaansapitävä, vaikka täysin epärelevantti, niin olisit esittänyt asian oikealla tavalla.

  19. Hohhoijaa, totta Mooses oikeustieteessä voi suorittaa sivuaineen. Sitä on tarjottu kun aikanaan itse opiskelin, ja näkyy olevan tälläkin hetkellä tarjolla. Sinne vaan ilmoittautumaan, jos kiinnostaa. https://studies.helsinki.fi/ohjeet/artikkeli/oikeustieteellisen-tiedekunnan-tarjoamat-valinnaiset-opinnot

    Liiton sääntöjä olen myös tutkinut. Kurinpitomääräykset löytyvät täältä. https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2022/01/SAJL-kurinpitomaaraykset-2022.pdf

    Mielestäni erittäin huomionarvoista on ajat, joita tuossa on määritelty. Pelaajaa ja seuraa pitää kuulla asianmukaisesti (kuudes pykälä), ja heille pitää antaa riittävästi aikaa vastata. Tässä puhutaan viikosta. Mielestäni näiden sääntöjen merkitys korostuu erityisesti epäselvissä tilanteissa, jollainen tämä nimenomaan on.

    Olisi aika hurja veto ottaa kokoonpanosta pois NFL leirillä ollut jenkki, jota voidaan pitää yhtenä ratkaisupelaajista. Tämä vaatisi perusteellisen tutkinnan ja asianomaisten kuulemisen. Mikäli asiassa vedetään mutkat suoriksi, asia voidaan liiton omien sääntöjen mukaan urheilun oikeusturvalautakuntaan (pykälä 11).

    Omalta osaltani en ole tässä asianosainen, enkä minkään seuran toiminnassa mukana. Siitä olen toki kiinnostunut, että sääntöjä noudatetaan.

  20. Rikosoikeuden ja urheilusääntöjen vertaaminen ei ole ihan mutkatonta. Rikosoikeudessa on rangaistusasteikko, ja jotta voidaan asettaa teko oikeaan kohtaan asteikkoa, tulee pohtia juurikin siihen liittyviä seikkoja. Urheilussa usein rangaistuksissa ei ole kauheasti asteikkoja, esim. vastustajan lyömisestä tulee 15y sekä ulosajo huolimatta siitä mihin lyönti osui, oliko se miten kova, oliko teko suunniteltu vai impulssimainen teko yms. Mahdollisen pelikiellon suhteen kurinpidolla on pieni asteikko, mutta tässä tapauksessa se on käytännössä 0-1 peliä. Eli kurinpidon päätettäväksi jää, oliko ulosajo riittävä rangaistus vai laitetaanko yksi ottelu lisää.

    Ajatusmaailma “lyönti ei aiheuttanut vahinkoa” on jenkkifutikseen vähän hassu, koska päätä suojaa kypärä. Ja siihen lyömällä yleensä se vahinko tapahtuu lähinnä lyöjän käteen. Tulisiko siis kypärään lyöminen poistaa rangaistuksista, koska siinä ei käytännössä koskaan tule vahinkoa? Ei tietenkään. Toisaalta näkemys, että #56 ei ladannut voimalla eikä tähdännyt päähän on erikoinen. Lyönti tulee takaviistosta ja osuu niskaan. Sanoisin jopa, että suojaamattomaan niskaan lyöminen on huomattavasti pahempi kuin sama isku kypärään. Lyönti tulee aikamoisella swingillä, niin kyllä tossa ison miehen isossa kädessä ruutia on. Lisäksi teko tulee takaviistosta, ja on päivänselvää että se johtuu turhautumisesta ja on jonkinlainen kosto jostain aiemmasta. Blindside-blokit on nykyään kiellettyjä, koska näkökentän ulkopuolelta olevien iskujen vaarallisuus on tunnistettu. Tässä lyönti tulee “puun takaa” ja kohdistuu niskaan. Kyllä pitää olla vihreät värilasit, että tuon onnistuu tulkitsemaan vähäisenä rikkeenä.

    Jos kurinpito näkee rikkeen törkeänä, on vaikea tehdä päätöstä missä ulosajo ratkenneen ottelun viimeisten minuuttien aikana on riittävä rangaistus. Toisaalta pelikielto finaaliin on myös kova tuomio. Päätös ei sinänsä ole helppo, mutta huomattavasti vähemmän on painetta antaa se pelikielto kuin perustella sen antamatta jättämistä. 1 ottelun pelikielto on sinänsä perusvarma ratkaisu, harva sitä vastaan kauheasti alkaa protestoimaan (paitsi Crocot). Harmi, että kurinpidon päätöksiä ei missään julkaista, vaan kansa joutuu odottelemaan pelin alkuun nähdäkseen onko #56 rosterissa vai ei. Tai sitten liitto tekee poikkeuksen ja tässä tapauksessa tiedottavat asiasta, joka on taas erikoista. Jos kerran linja on tietoisesti valittu, miksei siitä pidetä kiinni?

    Elämme jälleen kerran mielenkiintoisia aikoja.

  21. Lyöntihän osu ensin harttariin ja jatkuu siitä kypärän taakse ja se tapahtuu liikkuvaan pelaajaan, iskun antaja myös myös huomattavasti pidempi pelaja kuin ottava osapuoli joka myös hieman kumarassa.

    Kysehän on ennakkotapauksesta missä linjataan tulkitaanko tulevaisuudessa hartijasuojaan tarkoitettu isku mikä päätyy osumaan esim. Facemaskiin automaattisesti pelikiellon arvoinen.

    Tätähän moni osasi pelätä kun linjamiessääntö tuli liigaan, silloin kun linjassa on pelaajia jotka tosiaan pelaa kovaa ja loppuun asti niin tälläiset reppanat makaa kentällä äitiä huutaen.

  22. Ymmärsinkö oikein, että Zone Cold on huolissaan ettei tuomaristo tai kurinpito ymmärrä blokkitekniikan, joka tapahtuu blokkaamistilanteessa ja tämän tapauksen eroa?

  23. @kyyberi On kyllä kaukaa haettua selittelyä, mutta sitähän tuo väittää. Itse en olisi huolissani siitä etteikö tuomarit erota jatkossakaan selkeää päähän lyömistä blokkaamisesta. Viime kaudella Crocojen ruotsalainen OL lensi suihkuun myös takaviistosta suuntautuneesta lyömisestä, joka ei edes ollut näinkään selkeä. Tämä ei siis ole mikään Cold Zonen mainitsema ennakkotapaus, ja varmasti liigan historiassa on moisista laitettu aiemminkin suihkuun. Seinäjokisilla oma lehmä ojassa hölmöilystä, ja kyllähän se varmasti harmittaa, mutta joku tolkku siihenkin. Porvoon sentteri lensi pienemmästä, ulos eikä kukaan itke täällä siitä.

  24. Sääntökirjasta….

    “IFAFin sääntökomitea on kiinnittänyt huomiota riittäviin rangaistuksiin estääkseen kaiken ylimääräisen väkivaltaisuuden, epäreilut taktiikat ja epäurheilijamaisen käyttäytymisen”

    Tappelemisesta:

    “LUKU 32. Tappeleminen
    ARTIKLA 1.
    Tappeleminen on mikä tahansa pelaajan, valmentajan ja kokoonpanoon kuuluvan yritys iskeä
    vastustajaa kamppailulajien omaisesti ja lajille epätyypillisesti. Tällaisia tekoja ovat muun muassa:
    a. Yritys iskeä vastustajaa kädellä tai jalalla riippumatta siitä osuuko isku tai ei.
    b. Epäurheilijamainen teko vastustajaa kohtaan, joka saa vastustajan vastaamaan tappelemalla.
    (Säännöt 9-2-1 ja 9-5-1)”

    “Päätuomari ilmoittaa kirjallisesti erotuomarimääräyksen tehneelle kaikista tappelemisesta johtuneista ulosajoista. Otteluun erotuomarit määrännyt taho tulee täten vastuulliseksi rangaistuksen toimeenpanosta. ”

    ***

    Lyömisvirheistä:

    “Lyömisvirheet ja kampitus
    ARTIKLA 2.
    a. Sääntöjen alainen henkilö ei saa lyödä vastustajaa polvella, lyödä vastustajan kypärään (mukaan
    lukien kasvosuojus), kaulaan, naamaan tai muuhun vartalon osaan ojennetulla käsivarrella,
    kyynärpäällä, lukituilla käsillä, kämmenellä, nyrkillä, avoimen käden osalla tai kiskoa
    vastustajaa. x§
    b. Sääntöjen alainen henkilö ei saa lyödä vastustajaa jalallaan tai muulla osallaan jalkaa, joka on
    polven alapuolella.
    c. Kamppaaminen ei ole sallittua (Kampitus on vastustajan tarkoituksellista estämistä polven
    alapuolelle alemmalla jalanosalla tai jalkapöydällä). (Sääntö 2-28) ”

    ***

    Varmaan kaikki ovat tässäkin tapauksessa sitä mieltä, että teko täyttää sääntökirjan mukaan lyömisen, tappelun, epäurheilijamaisen käyttäytymisen ja henkilökohtaisen virheen tunnusmerkit.

    ***

    Lisäksi voidaan arvioida onko teko törkeä?

    Törkeä henkilökohtainen virhe
    ARTIKLA 3.
    Törkeä henkilökohtainen virhe on virhe, jossa sääntöjenvastainen fyysinen kontakti on niin
    voimakas tai tarkoituksenmukainen, että se altistaa toisen pelaajan vakavalle loukkaantumiselle.

    ***

    Altistaako se vakavalle loukkaantumiselle? Ehkä kyseessä ei ole törkeä henkilökohtainen virhe… Entä millä mittarilla sääntö arvioi onko teko törkeä epäurheilijamainen teko? Se on itselleni ainakin pikaisella sääntökirjan pläräyksellä hieman epäselvää, ja siinä lienee myös tulkinnan varaa. Jos tulkitaan, että teko on törkeä epäurheilijamainen käyttäytyminen, tällöin siitä voi olla jatkoseuraamuksia, kuten pelikieltoa.

  25. “9-6 Törkeät epäurheilijamaiset käyttäytymiset voivat aiheuttaa lisärangaistuksia”

  26. @benchathlete, onko sinulla tietoa miten noita rangaistuksia arvioidaan jälkikäteen? Onko se sen perusteella kuinka se on pelin aikana tuomittu, vai voidaanko rangaistusta lieventää kurinpidon toimesta? Onko kynnys lieventää kentällä jo tuomittua rangaistusta suurempi, kuin korottaa kentällä jo tuomittua rangaistusta jälkikäteen?

  27. Olisi mielenkiintoinen tietää, mitä se Porvoon C huuteli tuomarille.

    Kentällä Seinäjoen C rangaistus taisi olla törkeä.

  28. “Olisi aika hurja veto ottaa kokoonpanosta pois NFL leirillä ollut jenkki, jota voidaan pitää yhtenä ratkaisupelaajista.”

    Sama kai tuo minkä sarjan leireillä ollut jos sääntöjä on rikkonut. 2014 Trojansin jenkkivahvistus suljettiin ottelusta Vaahteramaljan ekalla puoliskolla lyömisen takia, ja jos oikein muistan sai vielä pelikieltoa kaupan päälle. Miksi ei sitten ennen Vaahteramaljaa voisi antaa pelikieltoa jos linjassa aikaisempien tapausten kanssa?

    Eiköhän tuo selvinne viimeistään joukkueiden julkaistua kokoonpanonsa: https://tulospalvelu.jenkkifutis.fi/ottelut/949

  29. Törkeään epäurheilijamaiseen tekoon luetaan teot, jotka saattaisivat aiheuttaa vakavan loukkaantumisen esim. osuessaan, tai osuessaan sopivaan kohtaan. Siinä onkin paljon tulkintaa, ja käytännössä kaiken kattavaa sääntöä olisi mahdoton kirjoittaa. Se, oliko tämä tapaus törkeä vai ei, jää varmaankin kurinpidon tulkittavaksi. Kentällä se tuomittiin törkeänä epäurheilijamaisena tekona, joten olettaisin että menee automaattisesti kurinpidon pöydälle.

    Mä en ole enää ihan varma, mistä osa on eri mieltä. Jos joku laji-ihminen ihan aidosti näkee, että tuo ei olisi ollut ulosajon arvoinen teko, niin ihmettelen todella kovasti. Se, onko aihetta lisärangaistuksiin, onkin se mielestäni mielenkiintoisempi asia.

    Mä putosin myös kärryiltä siinä, että kurinpito lieventäisi tuomareiden tekemää päätöstä. En ymmärrä mitä tällä käytännössä tarkoitetaan, äkkiseltään ei tule mieleen yhtään tapausta missään lajissa tai sarjassa, jossa näin olisi käynyt. Miten kurinpito edes voisi lieventää tuomareiden ratkaisua?

  30. @kyyberi, kysymys olikin, että voiko kurinpito lieventää tai korottaa jälkikäteen kentällä annettua rangaistusta jälkitallenteelta tilannetta tutkittuaan ? Pelin aikana tuomio oli törkeä epäurheilijamainen käytös, ja suora suihkukomento jonka perusteella lisärangaistus tässä tapauksessa yhden/useamman ottelun pelikielto olisi varsin mahdollinen.

  31. @majakanvartija, täysin oikein meni tuo päätös. Valitusoikeushan tuossa on, mutta tokkopa tuo mitään muuttaa lähinnä vain tekninen muodollisuus.

  32. @Butroo Samaa mieltä, ei kahta sanaa. Vaikeuttaa linjapelaamista, mutta en usko että tuohon kaatuu.

  33. Kyllähän Crocot on hyvin pärjännyt ilmankin, vaikka tuo hieman hallaa tekee. Uskon kuitenkin, että vahinko on mentaalipuolella suurempi, ja nyt pitää poikien vaan asennoitua antamaan kaikkensa. Tulee varmasti kovatasoisin malja muutamaan vuoteen, kun kauden kaksi selkeästi parasta joukkuetta kohtaavat.

  34. Toivotaan, näin kanssa ennakoin että hyvä peli tulossa ! Iso mielenkiinto on crocojen todella kova DL ja Roostersin todella kova OL myös vastakkain.

  35. @Butroo Teknisesti kurinpito ei muuta kentällä annettua rangaistusta. Kurinpidon tehtävä on arvioida, onko aihetta lisärangaistuksiin, ja kentällä tuomarin ei ole mahdollista antaa kuin jaardeja ja ulosajo. Jos tallenteella esimerkiksi näkyisi, ettei kyseessä ole rike, kurinpito toteaisi ettei aihetta lisärangaistuksiin ole. Mutta pöytäkirjoihin jää pelissä annettu rangaistus.

    Kurinpitopäätöksissä on aina valitusmahdollisuus, ja se tulee ilmoittaa päätöksessä asianosaiselle. Liiton kurinpito on tämän oppinut kantapään kautta, kun tarpeeksi monta kertaa on tullut huutista urheilun oikeusturvalautakunnasta. Toivottavasti tällä kertaa meni osapuolten kuulemiset ja vastineet sääntöjen mukaisesti. Valitusta ei varmasti ehditä käsitellä ennen maljaa, ja toisaalta jotta valitus otettaisiin edes käsittelyyn tulisi Crocojen toimittaa jotain tietoa, mitä ei ollut päätöstä tehdessä käytössä. Joka vasta outoa olisikin. Pelkkä “ollaan eri mieltä!” ei ole riittävä syy edes käsitellä valitusta.

    Tänä iltana tulee muuten ulos C-Radio (podcast formerly known as UNC Radio), jossa on aika paljon puhetta välieristä ja tulevasta maljasta. Ennätyspitkä, mutta onneksi voi kuunnella osissa. Vieraana Voipio, joten kerrankin on asiapuhetta luvassa.

  36. @kyyberi, Kiitos selvennyksestä. Nyt minäkin ymmärrän enemmän. Mukava kun joku jaksaa asiallisesti selittää. Upeaa, että tulee uusi jakso ulos. AFF podia en oikein jaksa kuunnella, mutta UNC/C-radiota odottelen aina innolla!

  37. Majakanvartijan nosti mielenkiinnon kohteeksi crocojen todella kovan DL ja Roostersin todella kovaa OL vastaan… Vaan katoppa tota Roostersin puolustuksen linjaa, kyllä se niin on että sieltä löytyy tämän ottelun ratkaisijat. Ei tule mahtamaan Croco OL mitään maljassa. Ei vaikka hyvin typerästi hutkinut jenkki ois ollukkin mukana.

Comments are closed.